Edes Lidl ei vauhdita ruokakaupan hintakisaa

Ruokakaupan hintakilpailu on näennäistä. Taloussanomien kokoama Lidl-vertailukori maksaa Suomessa 17 prosenttia enemmän kuin Saksassa ilman arvonlisäveroa. Myös monella muulla alalla kilpailu on hellittämässä.

Saksalainen kauppaketju Lidl rantautui Suomeen muutama vuosi sitten ja alkoi myydä aiempaa halvempia tuotteita. Isosta hintaerosta voi päätellä, että Lidl ei ole oikeasti lähtenyt hintakilpailuun Suomessa.

Melkein kaikki Lidlin tuotteet maksavat Suomessa selvästi enemmän kuin Saksassa. Oheisessa korissa on 25 tuotetta, joista vain kolme maksaa Suomessa vähemmän kuin Saksassa: maissihiutaleet, hapankorput ja kahvi. Saman verran kummassakin maassa maksoi vain appelsiinimehu.

Suomessa selkeästi halpa tuote Saksan tuotteisiin verrattuna on 500 g:n kahvipaketti. Jos sitä ei olisi otettu hintavertailuun mukaan, olisi kori maksanut arvolisäveroineen Suomessa 37 prosenttia enemmän kuin Saksassa.

Suomessa elintarvikkeiden arvonlisävero on 17 prosenttia ja Saksassa 7 prosenttia. Suomessa verolliset hinnat ovat 27 prosenttia korkeammat kuin Saksassa.

Kilpailu voi aiempaa huonommin myös monella muulla alalla, jotka ovat oikeasti kilpailleet viime aikoina. Näin on käymässä esimerkiksi teleliikenteessä: TeliaSoneran halpabrändi Tele Finland lopetti huhtikuussa uusien matkapuhelinliittymien myynnin. Johtaja Esa Rautalinko kommentoi tuolloin, että TeliaSonera haluaa rauhoittaa hintakilpailua.

Maaliskuussa TeliaSonera ilmoitti ottavansa käyttöön matkapuheluissa 4,9 sentin aloitusmaksun ja korottavansa lyhyiden puhelujen minimihintaa.

Elisa puolestaan ilmoitti äskettäin lopettavansa halvimpien kännykkäliittymiensä myynnin. Lisäksi Elisa kertoi nostavansa laajakaistayhteyksien hintaa. Elisa osti taannoin Saunalahden. On mielenkiintoista, että ala kertoo hinnankorotuksista yhden kilpailijan poistuttua.

Suurten lääkäritalojen hinnoittelusta on jätetty Kilpailuvirastolle tutkintapyyntö. Sen tekijänä on kajaanilainen maakuntavaltuutettu Antti Kela, jonka mielestä lääkäritalojen toiminnassa on viitteitä laajasta hintakartellista.

Luottotietoyhtiö Asiakastiedon selvityksen mukaan yksityinen lääkäritoiminta on ollut Suomessa koko 2000-luvun erittäin kannattavaa. Vuonna 2004 alan yrityksiin sijoitettu pääoma tuotti keskimäärin lähes 30 prosenttia.

Myös asuntolainoissa kilpailu on hellittämässä. Sampo kertoi äskettäin, että aggressiivinen hintakilpailu ei ole enää mielekästä.

Nordean varakonsernijohtaja Markku Pohjola kommentoi Helsingin Sanomissa, että Sammon ilmoitus rauhoittaa tilannetta. Muista poiketen Osuuspankkikeskuksen toimitusjohtaja Reijo Karhinen sanoi, että osuuspankit pitävät kiinni jatkossa asiakkaistaan.

Asuntokuluja nostavat isot välityspalkkiot. Moni välittäjä ottaa palkkiota lähes viisi prosenttia asunnon hinnasta.

Kun mukaan lasketaan suojatut alat, johtopäätös on, että vastoin yleistä luuloa todellinen kilpailu on edelleen yllättävän harvinaista herkkua Suomessa. Säännöstely on voimissaan esimerkiksi taksiliikenteessä, postinkannossa ja kaukolämmön tuotannossa.

Viime vuonna kaukolämmön hinta nousi keskimäärin 6,3 prosenttia. Pelkästään maakaasua käyttävillä paikkakunnilla kaukolämmön hinta nousi kymmeniä prosentteja. Kaukolämmön tuotanto on monopolitoimintaa.

Myös apteekit ovat monopoliasemassa. Niinpä vauraimmat apteekkarit kuuluvat ansiotuloilla mitaten tuhannen eniten tienaavan joukkoon.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Savo-Solar sai puolen miljoonan rahoituksen aurinkokeräimelleen

    3. 3

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    4. 4

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    5. 5

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    6. 6

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    7. 7

      Unilever ei innostunut – Kraft vetäytyi ostotarjouksesta

    8. 8

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    9. 9

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    10. 10

      Suomalaisyritysten Venäjä-näkymät paranivat – ”Ei ole odotettavissa rakettimaista nousua”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    3. 3

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    4. 4

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    5. 5

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    6. 6

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    9. 9

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    10. 10

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    7. 7

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    8. 8

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    9. 9

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    10. 10

      Sähköyhtiö kuivasi järven – jopa kaksi miljoonaa kalaa kuoli

    11. Näytä lisää