Valikko

Nintendo: Wii tuskin tuottaa suurtappioita

Pelikonsolit tuottavat alkutaipaleellaan yleensä valmistajilleen suuria tappioita, mutta Nintendo uskoo tulevan, kilpailijoitaan ainakin aluksi halvemman Wii-konsolinsa tappioiden jäävän alkuvaiheessa pieniksi. Nintendo pyrkii nostamaan Wii-bisneksen kannattavaksi heti sen ensimmäisen vuoden aikana.
Sitä vastoin Sony odottaa peliyksikkönsä tekevän Playstation 3:n lanseeraamisen vuoksi kuluvalla tilikaudella lähes 900 miljoonan dollarin tappiot. PS3 on tulossa Wiin tavoin markkinoille tämän vuoden viimeisellä neljänneksellä.

Nintendo ei lupaa pääsevänsä Wii-bisneksessä omilleen konsolin ensimmäisen vuoden aikana, mutta yhtiön hallituksen puheenjohtajan Satoru Iwatan mukaan yhtiö ei odota suuria tappioita. Uutistoimisto Reutersin mukaan Iwata pitää outona sitä ennakkoasennetta, että pelikonsolit tuottavat aina aluksi suurtappioita.

Iwata kuitenkin sanoi, että vaikka Wii-myynti yltäisi kuluvalla, maaliskuussa päättyvällä tilikaudella yhtiön tavoitteeseen kuuteen miljoonaan kappaleeseen, yhtiö ei odota sen paljon näkyvän tuloksessaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    2. 2

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    3. 3

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    4. 4

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    5. 5

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    6. 6

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    7. 7

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    8. 8

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    9. 9

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    10. 10

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    2. 2

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    3. 3

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    4. 4

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    5. 5

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    6. 6

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    7. 7

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    8. 8

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    9. 9

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    10. 10

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää