Valikko

EMI:n levymyynti luisuu USA:ssa

Levy-yhtiö EMI:n myynti on pudonnut toisella neljänneksellä kahdeksan prosenttia Yhdysvalloissa. Luisu uhkaa yhtiön asemia tarjouskilpailussa Warner Musicin kanssa. EMI ja Warner Music kilpailevat toistensa omistuksesta.
EMI Music Group ja Warner Music ovat viime viikot taistelleet toistensa omistuksesta tarjouksin ja vastatarjouksin arvoltaan noin 2,5 miljardin punnan eli 4,3 miljardin dollarin fuusiossa. Yhtiöiden tarkoituksena on luoda maailman toiseksi suurin levy-yhtiö Vivendi Universalin jälkeen.

Nyt Financial Times arvioi, että EMI:n taaperrus Yhdysvalloissa toisella neljänneksellä saattaa ratkaisevasti heikentää sen asemia keskinäisessä tarjouskilpailussa Warneria vastaan.

Nielsen SoundScanin arvioiden mukaan EMI:n levymyynti supistui USA:n tärkeillä markkinoilla kahdeksan prosenttia huhti-kesäkuussa vuoden takaisesta.

Nielsenin ounastelujen mukaan EMI:n osuus on Atlantin takana pudonnut 0,4 prosenttiyksikköä ja on nyt kymmenen prosenttia Yhdysvaltain levymyynnistä.

EMI:n talliin kuuluvat muiden muassa Janet Jackson ja Coldplay.

Perjantaina yhtiön osakkeen kurssi kuitenkin kohosi Lontoon pörssissä, kun Times -lehti vuosi tiedon, jonka mukaan Warner kaavailisi EMI:n ostotarjouksensa korottamista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    2. 2

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    3. 3

      Konkurssin riskistä varoittanut Takoma romahti pörssissä

    4. 4

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    5. 5

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    6. 6

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    7. 7

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    8. 8

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    9. 9

      Kommentti: Kansanedustajat, kauppa päättää valikoimansa itse

    10. 10

      Honkarakenteen hallitus torjuu venäläisyhtiö Sisteman ostotarjouksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    3. 3

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    4. 4

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    5. 5

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    6. 6

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    7. 7

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    8. 8

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    9. 9

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    10. 10

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää