Tuontihintojen nousussa muhii paha inflaatioriski

Maailmantalouden hintoja alentava vaikutus saattaa vaimentua lähivuosina. Silloin keskuspankit joutuvat käärimään hihansa hintavakauden säilyttämiseksi.

Suomen Pankin pääekonomistin mukaan nykyinen maailmantalouden tilanne ei voi jatkua pitkään. Tärkeimpien keskuspankkien pitkään alhaisena pitämät korot ovat vaikuttaneet ratkaisevasti esimerkiksi asuntojen hintatason nousuun niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassa.

- Maailmantalous on elänyt useita vuosia erittäin kevyen rahapolitiikan aikaa. Tilanne näkyy siinä, että reaalikorot ovat olleet nollassa tai negatiivisia monissa maailmankolkissa, erityisesti Yhdysvalloissa. Yhtä pitkää, parin kolmen vuoden ajanjaksoa on vaikea löytää historiasta, Suvanto mainitsee.

Yhdysvaltojen kotimainen inflaatio on pysynyt kurissa Suvannon mukaan merkittävien tuottavuushyppäysten vuoksi. Vastaavaa ei ole havaittu Euroopassa. Tuottavuuden ripeä kasvu ei todennäköisesti jatku yhtä nopeana jatkossa, mikä kohottaa Yhdysvaltojen inflaatiopaineita.

Poikkeuksellinen tilanne on johtanut luottojen määrän huimaan kasvuun sekä rahan määrän kasvuvauhdin kiihtymiseen. Keskuspankit ovat lisänneet rahaa melkein kilpaa, sillä euroalueella rahan määrän (M3-raha) kasvuvauhti hipoo jo yhdeksää prosenttia. Pitkän ajan viitearvona EKP pitää 4,5 prosenttia.

Keväällä Yhdysvaltain keskuspankki Fed päätti olla julkaisematta jatkossa kyseistä rahan määrän kasvulukua.

Mahtaako kukaan tietää, miten kestävää rahan määrän kasvu on?

- Ei sitä kukaan tiedä. Ja senhän tietävät kaikki, että jos rahapolitiikka loputtomiin jatkuu kovin keveänä, silloin inflaatio ennen pitkää karkaa tavoitteistaan.

Maailmantalouden epätasapaino voi purkautua Suvannon mukaan joko hillitysti tai rajusti.

Yhdysvaltojen alijäämät eivät ole koskaan olleet niin mittavia kuin ne tällä hetkellä ovat.

- Vaihtotaseen yli- tai alijäämillä ei ole nykyään niin paljon merkitystä kuin aikaisemmin. Nykyään rahoituskanavat ovat kunnossa, eikä valuuttakriisiin joutuneen maan tarvitse lähteä hattu kourassa valuuttapankin juttusille, Suvanto heittää.

Yhdysvaltojen erityisen kevyt rahapolitiikka on levinnyt globaaliksi.

Aasian maat ovat olleet halukkaita sijoittamaan dollarimääräisin papereihin.

- Aasian maat ovat rahoittaneet Yhdysvaltojen kauppataseen alijäämää, valtion budjettialijäämää, kansalaisten velkaantumista ja asuntohintojen nousua. Tämä on poikkeuksellinen piirre, eikä ole pitkän päälle kestävä, Suvanto mainitsee.

Kiinan globaali vaikutus näkyy ja tuntuu Suomessa. Kasvavan supervallan vienti on kiihtynyt 2000-luvulla.

Kun Kiina vuonna 2000 vei tavaroita 249,2 miljardin dollarin arvosta, niin toissa vuonna viennin arvo kohosi lähes 600 miljardiin.

Kiinan osuus koko maailman viennistä on kasvanut yli kolme prosenttiyksikköä vain muutamassa vuodessa.

Kiinan tuonti Suomeen kasvoi yli 42 prosenttia viime vuonna.

Tullin ulkomaankauppatilastojen mukaan Kiina on Suomelle jo tärkeämpi tuontikumppani kuin Yhdysvallat tai Iso-Britannia.

Kiina on tahtonut pitää valuuttansa arvon tähän mennessä suhteettoman aliarvostettuna, jotta kiinalaiset tuotteet ovat pysyneet houkuttelevina. Aliarvostus on johtanut tuontihintojen laskuun erityisesti kestokulutustavaroissa.

- Kun Kiina ryhtyy revalvoimaan valuuttaansa, tuontihinnat nousevat, ja inflaatio kiihtyy meilläkin, Suvanto sanoo.

Kesäkuun lopussa Kiinan keskuspankin rahapolitiikasta päättävän komitean jäsen kertoi, että Kiina vahvistaa valuuttaansa merkittävästi vuoden sisällä.

Kiinan virallinen uutistoimisto Xinhua viestitti heti perään heinäkuun alussa, että Kiina tulee vahvistamaan valuuttaansa vain 2-8 prosenttia vuoteen 2010 mennessä.

Kiina antoi valuuttansa revalvoitua viime vuonna 2,4 prosenttia suhteessa dollariin. Tänä vuonna hidasta revalvoitumista on jatkettu prosentin verran. Kiina ei ole muuttanut yuanin arvoa juuri ollenkaan viimeisten kymmenen vuoden aikana.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      Ohjelmistotalo palkkaa sata Turkuun: ”Turus on tarjol selvästen kaikkest enempi ossamist”

    4. 4

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    5. 5

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    6. 6

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    7. 7

      Kokoomus haluaa uudistaa perhevapaita – ja poistaa poliitikkoja koskevan epäkohdan

    8. 8

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    9. 9

      Kohu jäädytti palkkioiden nousun isoissa valtionyhtiöissä – ”Ihan poliittinen kysymys”

    10. 10

      Kiirettä pitää, koska kiire on statusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    3. 3

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    4. 4

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    5. 5

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    6. 6

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    7. 7

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    8. 8

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    9. 9

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    10. 10

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    7. 7

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää