Valikko

Kilpailija väittää F-Securen liioittelevan mobiilivirusten uhkaa



Amerikkalainen ohjelmistoyhtiö CA väittää, että F-Secure pyrkii kasvattamaan myyntiään liioittelemalla haittaohjelmien uhkaa mobiililaitteille.

Uutissivusto CRN:lle väitettä kommentoinut F-Securen tutkimuspäällikkö Mikko Hyppönen tyrmää CA:n väitteen ja sanoo mobiilivirusten olevan todellinen uhka.

CA esitti väitteensä maanantaina julkaisemassaan tiedotteessa. Tiedote oli CA:n vastaveto sille, että F-Secure ilmoitti toimittavansa mobiilivirustorjuntaa televiestintäyritys Orange UK:lle.

Myös CA myy mobiilivirustorjuntaa tuotenimellä eTrust Antivirus for Mobile Devices.

CA:n tuotehallinnan johtaja Sam Curry kertoi tiedotteessa, että yhtiö ei ole nähnyt mobiililaitteille suuren uhan aiheuttavia matoja tai troijalaisia.

F-Securen Hyppönen kuitenkin kertoi CRN:lle, että mobiilihaittaohjelmien uhka ei ole keksitty eikä teoreettinen.

- Laskujemme mukaan mobiilihaittaohjelmia on jo yli 300, emmekä todellakaan ole ainoa yritys, joka on varoittanut niistä. Alalla työskenteleviä ja asiakkaiden suojaksi tuotteita toimittavia yrityksiä ovat esimerkiksi McAfee, Trend Micro ja Symantec. Jos olemme piittaamatta ongelmasta nyt, se vain pahenee.

CA:n Curry kuitenkin väittää, että mobiilihaittaohjelmia hypetetään helposti, koska verkkoon yhdistettyjen tietokoneiden ja mobiililaitteiden konvergenssi etenee. Hänen mukaansa matkapuhelimet eivät kuitenkaan ole virusten tekijöille taloudellisesti houkuttavia kohteita.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      Ferrari takoi uudet pohjat Milanossa

    4. 4

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    5. 5

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    6. 6

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    7. 7

      Pankkiala: Asunnot eivät ole liian kalliita

    8. 8

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    9. 9

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    10. 10

      Bensankulutus: Vuosikausien kasvu voi tyssätä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    5. 5

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    6. 6

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    7. 7

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    10. 10

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää