Metson Eloranta: Liikevoitto ylittää selvästi vuotta aiemman



Metson markkinatilanne jatkui suotuisana toisella neljänneksellä, mikä johti saatujen tilausten vahvaan kasvuun, todetaan yhtiön osavuosikatsauksessa.

- Kaikkien liiketoiminta-alueidemme myönteisenä jatkuvan kehityksen valossa arvioimme, että pelkästään orgaaninen kasvumme ylittää tänä vuonna selvästi liikevaihdon kasvulle asettamamme 10 prosentin tavoitteen, Metson toimitusjohtaja Jorma Eloranta vakuuttaa.

Eloranta on myös erittäin tyytyväinen kannattavuuden vakaaseen kehitykseen.

- Vahva panostuksemme myynnin hallintaan yhdessä hyvän markkinatilanteen kanssa tuottaa tulosta. Sitoutumisemme tuloksen ja tuottavuuden jatkuvaan parantamiseen on puolestaan pitänyt kustannusrakenteemme terveenä koko organisaatiossa.

- Vahvan tilauskannan ja suotuisan markkinanäkymän perusteella arvioimme, että taloudellinen tuloksemme jatkuu hyvänä myös toisella vuosipuoliskolla, ja liikevoittomme ylittää selvästi vuoden 2005 liikevoiton, Eloranta sanoo.

Metso-konsernin tulos ennen veroja huhti-kesäkuussa nousi 106 miljoonaan euroon vuoden takaisesta 69 miljoonasta eurosta. Osakekohtainen tulos nousi 0,97 euroon. Vuotta aiemmin osakekohtainen tulos oli 0,37 euroa.

Toisen neljänneksen liikevaihto oli 1 170 miljoonaa euroa. Vuotta aiemmin konserni teki 1 028 miljoonan euron liikevaihdon.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    6. 6

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    7. 7

      Nyt voit ostaa Donald Trumpin omistaman Ferrarin

    8. 8

      Suomalainen elektroniikkayhtiö sai sopimuksen Piilaaksoon – kurssi +5,0 %

    9. 9

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    10. 10

      220 000 jäsenen ammattiliitto JHL haluaa jäsenilleen palkankorotuksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    6. 6

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    7. 7

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    8. 8

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    9. 9

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    10. 10

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää