Kiinan kasvun hyytyminen laukaisisi hintasodan

Suomalaiset vientiyritykset saavat varautua rajuun hintakilpailuun, jos maailman talousmoottorina toimineen Kiinan kasvuvauhti tyrehtyy. Kansainvälistä taloutta seuraavat ekonomistit ovat kesällä korottaneet ääntään varoittaakseen Kiinan talouskasvun supistumisesta.

Pankeista riippumaton analyysiyritys BCA Research ennustaa tuoreessa raportissaan Kiinan kasvun hidastuvan, koska maan vienti Yhdysvaltoihin on pienentymässä. Kiinan suurin vientimaa on Yhdysvallat.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan tutkija Paavo Suni yhtyy kansainvälisiin varoitteluihin.

- Yleisnäkemys on, että Kiinan talouskasvu hidastuu jonkin verran. Emme odota mitään dramaattista pudotusta, vaan pientä korjaustoimea.

Kiinan kasvuvauhdin raju jäätyminen laukaisisi kovan kilpailun useille toimialoille.

Ensimmäisenä tulilinjalla olisivat teknologia- ja perusmetalliteollisuus.

Erityisen ankaraksi kilpailu yltyisi bulkkiteräksessä, sillä Kiina on kasvanut teräksen nettoviejäksi valtavien investointien takia.

- Jos Kiinan markkinoiden veto tyrehtyisi, maahan vieneiden yritysten täytyisi pyrkiä työntämään tuotteita muualle, Suni arvioi.

Kiinan kasvun täydellinen tyrehtyminen pysäyttäisi talouden liberalisoitumisen.

- Suurempi korjausliike voisi vaarantaa maailmantalouden vapautumistrendin, joka on ollut yksi syy siihen, että taloudessa on mennyt niin hyvin.

Aasian talouskasvun hyytyminen toisi harmaita hiuksia myös Kiinassa toimiville suomalaisyrityksille.

Kiinassa toimivat suomalaisfirmat valmistavat tuotteita pääasiassa maan markkinoille. Kiinan ulkopuolelle yritykset vievät lähinnä komponentteja.

Yhdysvaltain vetoavun lisäksi Kiinan taloutta ovat ruokkineet maan massiiviset investoinnit.

Kiinan taloudelle on tyypillistä, että investoinnit kasvattavat kapasiteettia liian isoksi.

Investoinnit ovat lisänneet tarjontaa yli äyräiden ja aiheuttaneet hintojen laskua.

Esimerkiksi matkapuhelinalalla on käynnissä hintasota käyttäjien valtavasta kasvusta huolimatta.

Viennin raju väheneminen tietäisi entistä tiukempaa hintakilpailua.

- Kiinassa valmistetuissa tuotteissa hinnalla on tärkeä merkitys kysynnässä, Suni sanoo.

Sunin mielestä investointien mahdollinen tasoittuminen olisi pelkästään positiivista.

- On hyvä, että Kiinan kasvu hidastuu, jotta maa saisi yli-investointitahtinsa rauhoittumaan.

Kiinan talouspolitiikka on yrittänyt siirtää kysynnän painopistettä kulutukseen. Hallitus haluaisi painaa kiinalaisten korkeata säästämisastetta alas ja kannustaa kiinalaiset kuluttamaan rahojaan.

Suni arvioi, ettei Kiinan oma kotimainen kulutuskysyntä kykene paikkaamaan vähentyvää vientiä Yhdysvaltoihin.

- Yhdysvallat on niin keskeinen maa maailmantaloudessa, että Yhdysvaltain heikentynyt taloussuhdanne saattaisi pikemminkin pelästyttää kiinalaiset säästämään kuin kuluttamaan.

- Lisääntynyt kulutus voisi pahentaa tilannetta, koska kiinalaisten pahan päivän turvaverkot ovat omissa sukanvarsissa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    2. 2

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    3. 3

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    4. 4

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    5. 5

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    6. 6

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    7. 7

      Markkinoiden Ranska-hermoilu helpotti hieman

    8. 8

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    9. 9

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    10. 10

      Kyberturvallisuuden huippuasiantuntija Business Insiderille: Hakkeroinnista tullut mafian kaltaista toimintaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    2. 2

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    5. 5

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    6. 6

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    7. 7

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    8. 8

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    9. 9

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    10. 10

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää