Sijoittajat suuntaavat itä-Euroopan teknoyrityksiin

Eurooppalaiset pääomasijoittajat hakevat yhä enemmän kasvua kotimarkkinoiden ulkopuolelta, mutta edelleen vanhan mantereen puolelta. Kiinnostuksen kohteena ovat tuoreen selvityksen mukaan ne itäisen Euroopan maat, joissa uskotaan avautuvan uusia mahdollisuuksia halvan työvoiman ja infrastruktuurin kehittymisen kautta.
Investointistrategiat näyttäisivät sen sijaan pysyvän ennallaan. Panoksia asetellaan jatkossakin pääosin ohjelmisto- sekä tietoliikenteeseen ja tietoverkkoihin erikoistuneisiin teknologiayrityksiin.

Tiedot ilmenevät Deloitten yhdessä Euroopan pääomasijoitusyhdistys EVCAn kanssa tekemästä tutkimuksesta, johon osallistui pääomasijoittajia eri puolilta maailmaa.

Innokkaimmin sijoitusreviiriään laajentavat alan eurooppalaiset toimijat, joista lähes 70 prosenttia aikoo tehdä kansainvälisiä sijoituksia seuraavan viiden vuoden aikana.

Aasialaisista ja amerikkalaisista pääomasijoittajista laajennusintoa ulkomaille riittää vain hieman yli puolella. Euroopan lisäksi myös Aasia sekä erityisesti Kiina ja Intia kiinnostavat.

Deloitten The 2006 Global Venture Capital -tutkimuksessa haastateltiin pääomasijoittajia Amerikasta, Euroopasta, Lähi-idästä sekä Aasian ja Tyynenmeren alueelta. Vastaajia oli yhteensä 505, joista 119 oli Euroopasta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    2. 2

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    3. 3

      Eläkettä voi nyt nostaa jo ennen eläkeikää – katso laskelmat, kannattaako se vai ei

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Hautooko Trump tilastokeikausta? ”Omaan politiikkaansa sopivaksi”

    7. 7

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    8. 8

      Venäläiset ovat ”taloustilanteen passiivisia panttivankeja”

    9. 9

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    10. 10

      Haluatko jo 61-vuotiaana eläkkeelle? Katso, paljonko voit saada eläkettä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    3. 3

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    6. 6

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    7. 7

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    8. 8

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    9. 9

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    10. 10

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää