Valikko

TeliaSonera pitkittää laajakaistamonopoliaan Ruotsissa

TeliaSonera vie laajakaistaverkkoaan koskevan kiistan Ruotsin korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Oikeus ilmoitti maanantaina, että se käsittelee TeliaSoneran ja posti- ja telehallituksen (PTS:n) välisen kiistan TeliaSoneran laajakaistaverkkojen avaamisesta sen kilpailijoille.


Ruotsin posti- ja telehallitus päätti jo vuonna 2004, että TeliaSoneran tulee päästää kilpailevat operaattorit kuparilankaverkkoonsa myös alueilla, joissa sillä on monopoli. TeliaSonera vei päätöksen lääninoikeuteen, joka piti sen voimassa.

Lääninoikeuden päätöksen jälkeen TeliaSonera yritti viedä asian seuraavan oikeusasteeseen eli kamarioikeuteen. Kamarioikeus kuitenkin piti lääninoikeuden päätöksen voimassa, eikä ottanut asiaa käsittelyynsä.

Tapaus näytti jo selvältä, kun TeliaSonera heinäkuussa teki tukkutarjouksen kilpailijoilleen verkkoonsa pääsystä.

Samaan aikaan TeliaSonera kuitenkin vei asiaa eteenpäin oikeusjärjestelmässä. Korkein hallinto-oikeus ilmoitti maanantaina, että se ottaa laajakaistakiistan käsittelyynsä. Näin TeliaSoneran heinäkuussa kilpailijoilleen lanseeraama tukkutarjouskin on toistaiseksi jäissä ja yhtiön laajakaistamonopoli jatkuu ainakin oikeuskäsittelyn ajan.

Korkeimmassa hallinto-oikeudessa asiaa käsittelevä Björn Liljeros arvioi, että prosessiin menee ainakin puoli vuotta.

– Oikeus katsoo seuraavaksi, pitäisikö kamarioikeuden ottaa tämä tapaus käsittelyynsä vastoin sen aiempaa päätöstä, kertoi Liljeros Dagens Industri -verkkolehden haastattelussa.

TeliaSonera totesi tiedotteessaan olevansa tyytyväinen oikeusjärjestelmän toimintaan asiassa. Täysin eri mieltä on kilpailija Glocalnetin toimitusjohtaja Martin Tivéus, joka tiistaina valitteli päätöstä useissa tiedotusvälineissä.

– Päätös on harmillinen. Ruotsin oikeusjärjestelmä toimii asiassa huonosti ja hidastaa säännöstelyn poistamista ja telekommunikaatiomarkkinoiden kehitystä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    4. 4

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    5. 5

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    6. 6

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    7. 7

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    8. 8

      Amazon testaa kassatonta ruokakauppaa – huomaa itse, mitä hyllystä poimitaan

    9. 9

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    10. 10

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    6. 6

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    7. 7

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    8. 8

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    9. 9

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    10. 10

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää