Valikko

Taloyhtiöihin kaivataan hallitusammattilaisia

Suomen Isännöintiliitto ja Asunto- ja kiinteistöyhtiöiden hallitusammattilaiset ry ovat tehneet yhteistyösopimuksen, jonka tavoitteena on kohentaa asunto-osakeyhtiöiden hallitusten osaamistasoa. Samalla pyritään kohentamaan taloyhtiöiden osakkeiden arvoa, jota huono hallinto on saattanut rapistaa rajustikin.

Suomessa on noin 70 000 asunto-osakeyhtiötä, joiden hallituksissa on yli 200 000 jäsentä. Osakkaiden osallistuminen yhtiökokouksiin on kuitenkin vähäistä ja eikä hallituksiin tahdo löytyä halukkaita.

- Monissa taloyhtiöissä hallitukset toimivat huonosti. Toimintaa vaikeuttavat ammattitaidottomuus ja monesti myös vaikeat henkilösuhteet, sanoo AKHA:n puheenjohtaja Ben Grass.

Hänen luotsaamansa yhdistys on perustettu edistämään hyvää ja ammattimaista asunto- ja kiinteistöyhtiöiden hallitustyöskentelyä.

Grassin mukaan kiinteistönvälittäjätkään eivät ota hinta-arvioissaan huomioon taloyhtiön toimivuutta ja kiinteistössä olevaa korjausvelkaa, vaan korostavat alhaista yhtiövastiketta.

- Isännöinti on ammattimaistumassa ja alalle tulee uusia ammattitutkinnon suorittaneita osaajia. Taloyhtiön toimitusjohtajana he tarvitsevat tuekseen toimivan ja asiansa osaavan hallituksen. Suurin osa kansallisvarallisuudestamme on kiinteistöissä ja oma asunto on monille koko elämän keskeisin sijoitus, Grass muistuttaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    3. 3

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    4. 4

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    5. 5

      Kuka eläkemuutoksen maksaisi? ”Kaikki tulevat sukupolvet häviäisivät”

    6. 6

      Bensa halpeni ja diesel kallistui

    7. 7

      ”En voi uskoa sellaiseen elämään, jossa ihmiset ovat syrjäytettyjä” – nobelisti Holmström haluaa ihmiset töihin

    8. 8

      ISTV:n Nobel-studio: Tällaiset juhlat Bengt Holmströmiä odottavat Tukholmassa

    9. 9

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    10. 10

      Yksi asia sai Nordean uskomaan kasvuun: ”Se ratkaiseva tekijä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    5. 5

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    6. 6

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    7. 7

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    8. 8

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    9. 9

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    10. 10

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää