Valikko

Tekla petrasi selvästi

Ohjelmistoyhtiö Teklan tulos ja liikevaihto olivat kasvussa toisella neljänneksellä verrattuna vastaavaan ajankohtaan vuosi sitten. Liiketulos oli yhtiön mukaan kaikkien aikojen paras. Parantuneen tuloksen taustalla oli Building & Construction -liiketoiminta-alueen vahva myynti. Yhtiö nosti koko vuoden tulosennustettaan heinäkuun lopussa.
Tulos ennen veroja oli huhti-kesäkuussa 3,0 miljoonaa euroa, kun se viime vuonna samaan aikaan oli 1,9 miljoonaa euroa.

Liikevaihto kasvoi noin 26 prosenttia 12,1 miljoonaan euroon. Liiketulos koheni 3,1 miljoonaan euroon viime vuoden 1,4 miljoonasta eurosta.

– Teklan liiketoiminta sujui menestyksekkäästi ensimmäisen puolen vuoden aikana. Suurin ansio tästä kuuluu pääliiketoiminta-alueellemme; Building & Construction on vahvassa vedossa ja sillä on takana jo useita hyviä neljänneksiä. B&C:llä on myös edellytykset jatkaa hyvällä kasvu-uralla, toimitusjohtaja Ari Kohonen kertoi osavuosikatsauksessa.

Tekla päivitti heinäkuun lopussa koko vuoden liikevaihto- ja tulosarviotaan. Yhtiö arvioi liikevaihdon kasvavan noin 20 prosenttia kuluvana vuonna edellisvuoteen verrattuna. Liikevoittoprosentin yhtiö ennakoi ylittävän edellisvuoden tason ja liiketuloksen olevan edellisvuotista selvästi parempi.

Teklan muuttuneisiin arvioihin on vaikuttanut Building & Construction –liiketoiminta-alueen vahvana jatkunut myynti.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    3. 3

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    4. 4

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    5. 5

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    6. 6

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    7. 7

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    8. 8

      Supercell on nyt lähes yhtä arvokas kuin UPM

    9. 9

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    10. 10

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    6. 6

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    7. 7

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    8. 8

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Sato myi lähes 300 vuokra-asuntoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    10. 10

      Vastike vain 1 euron – tällaisessa taloyhtiössä se on mahdollista

    11. Näytä lisää