Tietoyhteiskunnan huippuasiantuntijat Suomeen syyskuussa

Eurooppalaiset päättäjät ja johtavat asiantuntijat kokoontuvat syyskuussa Suomeen keskustelemaan tietoyhteiskunnan haasteista.
Suomen EU-puheenjohtajakauteen ja EU:n i2010-tietoyhteiskuntaohjelmaan liittyvän kaksipäiväisen konferenssin teema on "Kohti ubiikkia eurooppalaista tietoyhteiskuntaa", liikenne- ja viestintäministeriö kertoo.

Tapahtuma alkaa 27. syyskuuta Helsingissä, ja korkean tason asiantuntijaseminaari järjestetään Espoon Dipolissa 28. syyskuuta.

Huovinen emännöi

Liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovinen emännöi konferenssia, johon osallistuu myös tietoyhteiskunta- ja media-asioista vastaava komissaari Viviane Reding. Konferenssiin odotetaan noin kolmeasataa korkean tason päättäjää ja asiantuntijaa EU- ja muista Euroopan maista.

i2010-seminaarissa pohditaan uuden tieto- ja viestintätekniikan (ict) mahdollisuuksia ja haasteita yritysten, hallinnon ja kansalaisten kannalta. Ohjelmassa on myös kolme miniseminaaria, joiden aiheet ovat luottamus ja tietoturva, älykäs auto ja älykkäät liikennejärjestelmät sekä kuluttajakysymykset.

Seminaarin tuloksia käytetään pohjana lokakuussa järjestettävän Lahden epävirallisen huippukokouksen innovaatio- ja kilpailukykykeskusteluissa.

Liikenne- ja viestintäministeriön lisäksi konferenssin järjestävät Euroopan komissio ja Euroopan verkko- ja tietoturvavirasto Enisa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    2. 2

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    3. 3

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    4. 4

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    5. 5

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    6. 6

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    7. 7

      Kyberturvallisuuden huippuasiantuntija Business Insiderille: Hakkeroinnista tullut mafian kaltaista toimintaa

    8. 8

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    9. 9

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    10. 10

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    2. 2

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    3. 3

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    4. 4

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    5. 5

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    6. 6

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    7. 7

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    8. 8

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    9. 9

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    10. 10

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää