Tietoaseman myynti kasvoi vahvasti

Tietotekniikan vähittäiskaupan ja yritysratkaisujen toimittajan Tietoasema Oy:n myynti kasvoi vahvasti vuoden alkupuolella. Vahvoja alueita olivat pk-yritysten ylläpitosopimukset sekä kuluttajapuolen verkkokauppa, joka kasvoi puolessa vuodessa 94 prosenttia.


Tietoaseman puolen vuoden liikevaihto ylsi 11,26 miljoonaan euroon, jossa kasvua vuoden takaiseen verraten oli 45 prosenttia.

- Yritysten kanssa solmitut ylläpitosopimukset ovat olleet erittäin kovassa kasvussa. Sopimuskanta on vuoden aikana kaksinkertaistunut. Olemme tehneet useita merkittäviä sopimuksia, jotka tulevat kasvattamaan palveluliiketoimintamme roolia tulevaisuudessa yhtenä tärkeimpänä liiketoiminta-alueenamme, kertoo Tietoaseman toimitusjohtaja Kalle Rauhalinna yrityksen tiedotteessa.

Rauhalinnan mukaan pc-katukaupassa on puolestaan edelleen suuri murros käynnissä. Hän uskoo, että useimmat it-alan perinteiset laitekauppaan keskittyvät myymälät joutunevat laittamaan lapun luukulle toiminnan oltua kannattamatonta jo vuosien ajan.

Sen sijaan verkon välityksellä tapahtuva myynti on Rauhalinnan mukaan selvässä kasvussa.

Haluaa isomman siivun yritysmyynnistä

Tietoaseman laitekaupassa tietokoneet olivat edelleen selkeästi eniten myyty tuoteryhmä, mutta niiden osuus myynnistä on pienenemässä.

- Palvelimien myynti kasvoi voimakkaimmin, ja niiden keskihinnat ovat myös nousseet viime vuodesta reilusti ylöspäin. Tämä on seurausta pk-yritysten kasvavista investoinneista it-ratkaisuihin. Pk-yritykset ovat tiedostaneet tehokkuuden noususta seuraavan kilpailuedun panostettaessa tietotekniikkaan, Rauhalinna kertoo.

Tietoasema aikoo panostaa loppuvuonna erityisesti yritysmyyntiin ja rekrytoida kaksi uutta myyntijohtajaa sekä useita uusia yritysmyyjiä.

- Tavoittelemme entistä suurempaa osuutta pk-yritysten kasvavista it-investoinneista. Uutta henkilökuntaa tulemme tarvitsemaan myynnin lisäksi myös palvelupuolelle, jonne olemme palkkaamassa useita uusia henkilöitä tämän vuoden jälkipuoliskolla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Autokonserni Laakkosen yt:t päätökseen – 77 irtisanotaan

    2. 2

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    3. 3

      Kaljarallille on povattu hiipumista, mutta viime vuonna se ei näkynyt

    4. 4

      Lapsi hoitoon viimeistään 1,5-vuotiaana, isälle 6 kk vapaa – näin EK uudistaisi perhevapaita

    5. 5

      Asuntokaupan kahtiajako repesi entisestään

    6. 6

      Suvi- ja Palta-veneet myydään uudelle yhtiölle

    7. 7

      Ohjelmistotalo palkkaa sata Turkuun: ”Turus on tarjol selvästen kaikkest enempi ossamist”

    8. 8

      Berner: Seuraavan sukupolven 5G-verkot voivat tuoda Suomeen uusia operaattoreita

    9. 9

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    10. 10

      Kiirettä pitää, koska kiire on statusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    5. 5

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    6. 6

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    7. 7

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    8. 8

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    9. 9

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    10. 10

      Kokoomus haluaa uudistaa perhevapaita – ja poistaa poliitikkoja koskevan epäkohdan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    7. 7

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää