Valikko

Mio nousi Euroopan kämmenmikrokuninkaaksi

Kämmenmikrojen toimitukset ylsivät tutkimusyhtiö Gartnerin mukaan maailmassa vuoden toisella neljänneksellä 2,7 prosentin kasvuun. Kasvu oli vahvaa tuloaan markkinoille tekevien Mio Technologyn, Motorolan ja Danger Researchin ansiota.


Kämmenmikroja toimitettiin kaikkiaan 3,7 miljoonaa kappaletta. Määrä on Gartnerin mukaan toisten vuosineljännesten ennätys.

- Kasvu johtuu enimmäkseen wan-tekniikan integroinnista kämmenmikroihin ja siitä, että matkapuhelinoperaattorit ovat näitä laitteita markkinoineet, kertoo Gartnerin tietojekäsittelyalustayksikön analyytikko Todd Kort yrityksen tiedotteessa.

Kämmenmikrojen keskimääräinen myyntihinta puolestaan laski vuoden takaiseen nähden kuusi prosenttia 373 dollariin. Siitä johtuen loppukäyttäjiltä saadut tulot laskivat 4,1 prosenttia 1,38 miljardiin dollariin.

RIM piti pintansa

Vahvin kasvaja oli Mio Technology, jonka toimitukset lisääntyivät 65 prosenttia. Yhtiö nappasi 8,2 prosentin markkinaosuuden ja oli neljänneksi suurin toimittaja. Vuotta aiemmin yhtiön osuus oli 5,1 prosenttia. Mio on menestynyt gps-kämmenmikroillaan ja noussut Euroopan suurimmaksi kämmenmikrotoimittajaksi.

Muiden kärkiviisikon toimittajien toimitusmäärät laskivat. Markkinajohtaja Research In Motion eli RIM selvisi 1,1 prosentin pudotuksella. Yhtiön markkinaosuudeksi tuli 22,5, kun se oli vuotta aiemmin 23,3 prosenttia.

Toiseksi sijoittuneen Palmin toimitukset vähenivät 26,7 prosenttia, ja yhtiön markkinaosuus romahti 12,7 prosenttiin 17,8 prosentista. Gartnerin mukaan Palmilla ei kuitenkaan mennyt heikosti, sillä yhtiö on keskittynyt Treo-älypuhelimiin, joita Gartner ei laske kämmenmikroiksi.

Nokian toimitukset syöksyivät

HP:n toimitukset vähenivät 15,1 prosenttia. Yhtiön markkinasiivu oli 10,4 prosentin kokoinen oltuaan vuotta aiemmin 12,5 prosenttia.

Alamäkeen lasketteli myös Nokia, jonka toimitusmäärä romahti 40,5 prosenttia. Markkinaosuus pieneni 4,4 prosenttiin 7,6:sta.

Gartner ei laske kämmenmikroiksi älypuhelimia, kuten Palmin Treo 700w:tä tai RIM:n BlackBerry 71xx:ää, mutta laskee puheominaisuuksia sisältävät kämmenmikrot, kuten HP:n iPAQ 69xx:n ja Nokia E61:n, jotka on tarkoitettu käytettäviksi pääasiassa kahdella kädellä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    2. 2

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    3. 3

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    4. 4

      Nobel-voittaja Holmström: Luulen, että jatkossa olen varovaisempi lausunnoissani

    5. 5

      IMF huolissaan: Velkaantuminen lisännyt kotitalouksien haavoittuvuutta

    6. 6

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    7. 7

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    8. 8

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    9. 9

      Helsingissä reipas pörssipäivä, Nokia ja Kotipizza ponkaisivat

    10. 10

      Nobel-voittaja Hart: Trumpin talouspolitiikka uhka USA:n ja maailman taloudelle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    6. 6

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    7. 7

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    8. 8

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    9. 9

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    10. 10

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää