Suomessa ennätyksellisen monta pikavippiyritystä

Aktiivisimmat suomalaiset pikavippiyritykset myöntävät pikalainoja kuukausittain noin tuhannesta useaan tuhanteen kappaletta. Yritysten asiakaskunta muodostuu pääosin 20–30-vuotiaista suomalaisista miehistä ja naisista. Tiedot käyvät ilmi Rahoitustarkastuksen (Rata) selvityksestä.
Rata selvitti alkukesällä pikavippitoiminnan laajuutta ja käytäntöjä Suomessa sekä muualla Euroopassa. Kysely lähetettiin Suomessa 15:lle pikavippejä myöntävälle yritykselle, joista 12 vastasi kyselyyn.

Pikavipit siinä muodossa, jossa niitä esiintyy Suomessa, ovat selvityksen perusteella tunnettuja ainoastaan Ruotsissa, Norjassa ja Tshekin tasavallassa.

Ruotsin valvoja ilmoitti Ratalle, että maassa toimii yksi pikavippiyritys. Muista maista ei saatu tarkkoja lukuja. Monissa muissa maissa esiintyy kuitenkin monenlaisia variaatioita pikalainoista, esimerkiksi "home credit lenders" Iso-Britanniassa ja Unkarissa sekä yhdysvaltalainen pikalainayritys Maltalla.

Pikavippitoiminta tarkoittaa toimintaa, jossa vakuudettomia alle kolmen kuukauden pituisia pikalainoja tarjotaan Internetissä tai matkapuhelimen välityksellä. Pikavipit ovat suuruudeltaan noin 100–200 euroa ja tällöin niiden korko on noin 20 euroa. Rahoitustarkastus ei valvo kyselyn kohteena olevia suomalaisia yrityksiä eikä niiden toimintaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    2. 2

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    3. 3

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    4. 4

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    5. 5

      Kyberturvallisuuden huippuasiantuntija Business Insiderille: Hakkeroinnista tullut mafian kaltaista toimintaa

    6. 6

      Suomen Yrittäjien tutkimus: Enemmistö kannattaa paikallista sopimista - ja vastustaa työtä alle minimipalkan

    7. 7

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    8. 8

      Osa ostaa jo itselleen luottokiellon

    9. 9

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    10. 10

      Googlen autoprojekti kompastui erikoiseen ongelmaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    2. 2

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    3. 3

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    4. 4

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    5. 5

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    6. 6

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    7. 7

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    8. 8

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    9. 9

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    10. 10

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää