Pääomasijoittajat kaihtavat pörssiä

Vaikka pörssit ovat jossain määrin toipuneet vuosikymmenen alun teknokuplasta, uusia listautumisia ei ole nähty entiseen malliin. Varsinkin pääomasijoittajat näyttävät edelleen karsastavan pörssiä irtautumisvaihtoehtona. Yhtiöt myydään pääomasijoittajan salkusta joko teollisille ostajille tai toisille pääomasijoittajille.

- Raadollinen totuus on se, että nämä finanssiostajat ja teolliset ostajat maksavat paremman hinnan. Se on lähtökohtaisesti hintakysymys, meidän tavoitteenamme on tuottaa mahdollisimman hyvin, muistuttaa pääomasijoittaja Capmanin hallituksen puheenjohtaja Ari Tolppanen.

Samaa mieltä on pääomasijoittaja MB Rahastojen partneri Hannu Puhakka.

- Pörssin kilpailukyky on varsin heikko. Hinta jää oleellisesti alemmalle tasolle.

Hän muistuttaa myös pörssilistautumisen hallinnollisista haitoista ja kustannuksista.

- Informaatiovelvollisuus on koko ajan kiristynyt. Keskisuurissa yhtiöissä myös se, että pörssiyhtiönä on alettava käyttää IFRS-standardia, on iso ponnistus ja kallis tehdä.

Pörssissä pääomasijoittaja ei myöskään pääse yhtiöstä kerralla kokonaan eroon.

- Pääomasijoittajan näkökulmasta pörssin käyttö exit-muotona on haastava siksi, että se tarjoaa pääomasijoittajalle listautumishetkellä vain osittaisen irtautumisen. Pääomasijoittajan menestys ja sijoituksen koko tuotto pystytään toteamaan vasta sitten, kun koko sijoituksesta on irtauduttu, muistuttaa Deloitten partneri Matti Copeland.

Tuottavaa kotia etsivää pääomaa on maailmalla nyt runsaasti, joten yritysten myyjillä on varsin hyvä tilanne.

- Pelkästään vuonna 2005 private equity -rahastot keräsivät uutta pääomaa yli 250 miljardia dollaria. Nykyään yksittäiset kymmenien miljardien rahastot pystyvät ostamaan suuriakin yrityksiä. Näissä yrityskaupoissa käytetyt arvinmääritykset ovat viime aikoina olleet korkeampia kuin maksetaan listatuista yrityksistä, toteaa professori Vesa Puttonen Helsingin kauppakorkeakoulusta.

Capmanin Tolppanen myöntää, että hintataso yritysostoissa on korkea, mutta mistään kuplasta hän ei suostu puhumaan.

- Uskon, että me kokeneet pääomasijoittajat osaamme pitää varamme. Hinnat ovat olleet korkeita jo jonkin aikaa. Tämä on aiheuttanut sen, että yritysten liiketoimintasuunnitelman pitää olla ehkä entistä kirkkaampi ostohetkellä, jotta se oikeuttaisi maksamaan korkean hinnan. Se tarkoittaa yleensä voimakasta kasvuhalukkuutta. Toinen asia on se, että pääomasijoittajalla on riittävästi ostettavaa, mistä valita ja osan kaupoista pitää olla sellaisia, jotka eivät ole huutokauppoja, Tolppanen listaa.

- Ongelma voi tietysti olla, että jos korkotaso nopeasti nousee, niin jonain päivänä se riski toteutuu ja jää musta pekka käteen, muistuttaa Icecapital pankkiiriliikkeen toimitusjohtaja Ari Lahti.

Korkeiden hintojen aikana pääomasijoittajien ostot tekee helpommaksi se, että markkinoilla on saatavissa paljon edullista velkarahaa.

- Tänä päivänä pääomamarkkinoiden kirjo rahoitusinstrumenteissa ja velkarahoituksen välineissä on huikea. Se mahdollistaa pääomasijoittajalle riskinjaon koko ajan yhä edullisemmalla tavalla. Merkittävä osa rahastahan tulee pankeilta ja velkarahoituksen tuottajilta. Velkarahoitusta voi olla yrityskaupassa monta kerrosta, mukana on pankkeja ja esimerkiksi eläkeyhtiöitä, Copeland sanoo.

- Luulen, että tällä hetkellä eletään vaihetta, jossa alhainen korkotaso ruokkii sijoittajien välisiä kauppoja, arvioi Lahti.

Onko pörssilistaus sitten jatkossakin pääomasijoittajan mielestä huono vaihtoehto?

- Veikkaan, että tämä tilanne ei poistu ihan heti. Pörssit joutuvat miettimään, millä ne palauttavat kilpailukykyään, Puhakka sanoo.

- En usko, että se on pysyvä olotila. Aina kun firma on kokonsa puolensa riittävä, tutkimme listautumisen vaihtoehtona irtautumiselle, Tolppanen kertoo.

Ari Lahden mukaan voi olla myös terve piirre, että hyvin pienet yhtiöt eivät tule pörssiin, vaan kasvavat aluksi yksityisellä rahalla.

- En usko, että pörssit katoavat tästä yhtälöstä. Yhdysvalloissa pääomasijoittaminen on alkanut jo 70- ja 80-luvuilla, eikä sielläkään pääomasijoittaminen ole kuihduttanut pörssejä, Lahti sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    6. 6

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    7. 7

      Nyt voit ostaa Donald Trumpin omistaman Ferrarin

    8. 8

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    9. 9

      220 000 jäsenen ammattiliitto JHL haluaa jäsenilleen palkankorotuksen

    10. 10

      Saksan keskuspankin pääjohtaja: EKP voisi nostaa korkoa 2019

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    6. 6

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    7. 7

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    8. 8

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    9. 9

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    10. 10

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää