Valikko

Symbian kasvoi selvästi, mutta jäi odotuksista

Älypuhelinten käyttöjärjestelmätoimittaja Symbianin toimitusten kasvu jäi vuoden toisella neljänneksellä selvästi yhtiön odotuksista mutta oli silti 58 prosenttia vuoden takaiseen nähden. Yhtiö kertoo tuloksensa olevan vihdoin voitollinen.


Symbian toimitti 12,3 miljoonaa käyttöjärjestelmälisenssiä. Yhtiön liikevaihto kasvoi 54 prosenttia 61 miljoonaan euroon. Liikevaihdosta 70 prosenttia tuli Nokialta. Symbianin tulos puolestaan nousi voitolle oltuaan tappiollinen kahdeksan vuotta. Lukuja Symbian ei julkista.

Ensimmäisellä vuosineljänneksellä toimitusten kasvu oli 73 prosenttia, ja toukokuussa yhtiö ennusti, että kasvu jatkuu 75 prosentin tietämissä kaksi vuotta.

Symbian uskoo uuden lisensointimallin vahvistavan kasvua kuluvalla vuosineljänneksellä, kertoo uutistoimisto Reuters. Heinäkuun alussa voimaan tulleessa uudessa mallissa rojaltimaksut ovat entistä pienemmät.

Nokia, Ericsson ja Sony Ericsson omistavat Symbianin osakkeista 76,6 prosenttia. Muut osakkeenomistajat ovat Panasonic, Samsung ja Siemens.

Symbianin osuudeksi älypuhelinten käyttöjärjestelmämarkkinoista on arvioitu 65 - 70 prosenttia. Myynnissä on 86 Symbiania käyttävää puhelinta, kun niitä oli vuosi sitten 66.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    2. 2

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    10. 10

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    7. 7

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    8. 8

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    9. 9

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    10. 10

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää