Valikko

Luetteloista luopunut PHP menetti myyntiä

Päijät-Hämeen Puhelin -konsernin ensimmäisen vuosipuoliskon liikevaihto oli 29 miljoonaa euroa, mikä on yksitoista prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna.
Tiedotteen mukaan liikevaihdon pieneneminen johtui pääosin liiketoiminnan myynneistä, joista merkittävin oli painetun puhelinluettelon myynti.

Konsernin liikevoitto oli 8,8 miljoonaa euroa ja tilikauden voitto 6,2 miljoonaa euroa.

- Tulos oli alan kova markkinatilanne huomioiden kokonaisuutena hyvä. Olemme pystyneet säilyttämään kannattavuuden edelleen hyvänä. Koko tämän vuoden liikevaihto tulee olemaan viimevuotista pienempi luetteloliiketoiminnan myynnin takia. Liikevaihto ja vuoden tulos tulevat olemaan kuitenkin suunnitellun mukaiset, PHP:n toimitusjohtaja Arto Kaikkonen ennakoi.

Vuokratuloja poistuu

PHP myi omistamansa gsm-verkon tukiasemat DNA Verkot Oy:lle, mikä merkitsee niistä aiemmin saatujen vuokratulojen poistumista liikevaihdosta jatkossa.

Arto Kaikkonen sanoi, että Finnet Oy:n konsernissa tehdyt voimakkaat liiketoiminnan järjestelyt ovat selkeyttäneet toimintaa ja parantaneet kilpailukykyä. Konserniin kuuluvan DNA Finlandin liikevaihto kasvoi tammi-kesäkuussa viisitoista prosenttia viime vuoden vastaavasta. Liiketulos parani merkittävästi ja oli positiivinen. PHP on konsernin toiseksi suurin omistaja.

Kiinteitä liittymiä entistä enemmän

PHP avasi helmikuussa omat verkkonsa Hämeenlinnassa, Hyvinkäällä ja Riihimäellä ja tuli omien verkkojensa kautta paikalliseksi teleoperaattoriksi myös näihin kaupunkeihin.

Emoyhtiö PHP Holdingin yhtiökokous maaliskuussa laajensi yhtiön toimialaa niin, että PHP ei enää ole pelkästään teletoimintaa ja siihen liittyviä palveluja tarjoava yritys. PHP:n tavoitteena on olla eteläsuomalainen tietoliikenne- ja tietotekniikkakonserni.

- Olemme laajentaneet palveluvalikoimaa. Laajentumista on myös sopimuksemme merkittävästä globaalista yritysverkosta, jonka toteutuksen yhteistyökumppaniksi on saatu tärkeä kansainvälisiin verkkokokonaisuuksiin erikoistunut yhtiö, Kaikkonen lausui.

Kiinteän verkon puhelinliittymien määrä on vuoden ensimmäisellä puoliskolla vähentynyt viisi prosenttia. Kiinteiden liittymien kokonaismäärä (puhelin-, laajakaista ja kaapeli-tv-liittymät yhteensä) on kuitenkin edelleen kasvanut.

PHP:n markkinaosuus Päijät-Hämeen laajakaistaliittymistä oli kesäkuun lopussa 60 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    2. 2

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    5. 5

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    6. 6

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    7. 7

      Konkurssin riskistä varoittanut Takoma romahti pörssissä

    8. 8

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    9. 9

      Venäjän-viennin pudotus tasaantumassa

    10. 10

      Kommentti: Kansanedustajat, kauppa päättää valikoimansa itse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    3. 3

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    4. 4

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    5. 5

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    6. 6

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    7. 7

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    8. 8

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    9. 9

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    10. 10

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää