Valikko

Professori odottaa suuren EU-maan tasaverouudistusta

Stanfordin yliopiston Hoover Instituutin professori Alvin Rabushka iloitsee tasa-

veromallin leviämisestä entisen Itä-Euroopan maissa. Rabushka puhui veroasiantuntijoille eilen Helsingissä järjestetyssä seminaarissa. Hän on Helsingissä EVAn kutsusta ja Rabushkan mallia on aiemmin esitellyt Suomessa EVAn tutkija Martti Nyberg.

Rabushka ja hänen kollegansa Robert E. Hall esittelivät tasaveromallinsa Wall Street Journalissa vuonna 1981 ja tämän jälkeen malli on noussut esiin lähes jokaisessa vaalitaistelussa. Mallin puolestapuhujina on ollut sekä demokraatteja että republikaaneja.

- Meille sanottiin, että mallia ei voi toteuttaa. Sitten yhtäkkiä malli otettiin käyttöön Virossa, Latviassa ja Liettuassa ja monissa muissa maissa. Kaikissa tasaveron käyttöön ottaneissa maissa talous kasvaa kovaa vauhtia ja verokertymä on ollut ennakoitua suurempi, Rabushka kertoo.

Tasaveromalli näyttäisi tuovan entistä suuremman osan tuloista verotuksen piiriin. Harmaan talouden alue on monissa talouksissa suurempi kuin ajatellaan.

Yksinkertaisemman verotuksen vaikutusta kasvuun on vaikea arvioida. Rabushkan mielestä tasavero on monissa maissa toiminut symbolina avoimuudelle.

Tasaveron valinneet maat ovat houkutelleet runsaasti ulkomaisia investointeja.

Rabushka on alusta pitäen ajanut kulutukseen perustuvaa tasaveromallia nimenomaan Yhdysvaltoihin.

Hyvät kokemukset pienissä kehittyvissä talouksissa eivät vielä riitä amerikkalaisille päättäjille, joten Rabushka odottaa, että malli otettaisiin käyttöön Saksassa, Britanniassa tai Ranskassa.

Tämän jälkeen mallin käyttöönoton mahdollisuudet paranisivat myös Yhdysvalloissa.

Hallin ja Rabushkan malli on periaatteessa kulutuksen verotusta. Tulot muuttuvat kulutukseksi kun siitä vähennetään säästöt. Mallissa ei kuitenkaan olisi samanlaista verovähennysjärjestelmää kuin esimerkiksi Suomen vapaaehtoisessa eläkesäästämisessä. Asiaa lähestytään kansantalouden näkökulmasta.

Kansantalouden tasolla säästäminen on yhtä suuri summa kuin investointeihin käytetty summa. Veromallissa yritysverotuksessa kaikki investoinnit vähennettäisiin tulosta heti. Kotitaloudet saisivat tämän verohyödyn sijoituksilleen markkinamekanismin kautta. Malli on rakennettu suljettuun talouteen, joten se ei suoraan ota huomioon rajat ylittävää toimintaa.

Mallissa pääomatuloja ei verotettaisi, sillä jaettavasta tulosta verotetaan kertaalleen jo tulon lähteellä. Vastaavasti veropohjaa laajennettaisiin siten että mitään vähennyksiä ei olisi käytössä. Veromalli on kuitenkin progressiivinen, koska määrätyn rajan alittavista tuloista ei maksettaisi lainkaan veroa.

- Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että verotus vääristää taloutta sitä vähemmän, mitä yksinkertaisempi se on. Tasaveromalliin siirtyminen on varmasti työlästä. Kehotan kuitenkin keskittymään pitkän aikavälin hyötyihin, jotka ovat lyhyen aikavälin hankaluuksia suuremmat, Rabushka sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    4. 4

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    9. 9

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    10. 10

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    7. 7

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    8. 8

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    9. 9

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää