Levyjätin musiikit maksutta latauspalvelusta

Uusi verkkomusiikkipalvelu SpiralFrog alkaa jakaa ilmaiseksi Universal Music Groupin musiikkia. Palvelu rahoittaa toimintansa mainoksilla ja on rahoituksensa turvin maksanut Universalille musiikista ennakkoon.


SpiralFrogista ladattavaksi Windows Media -muodossa tulee koko Universalin tarjonta - muun muassa U2:ta, Gwen Stefania ja The Rootsia. Palvelu aloittaa toimintansa joulukuussa ja palvelee yhdysvaltalaisia ja kanadalaisia, kertoo uutistoimisto Reuters.

SpiralFrog yrittää päästä vastaavaan sopimukseen muiden suurten levy-yhtiöiden kanssa ja neuvotteleekin EMI Groupin ja Warner Music Groupin kanssa. Palvelu käyttää houkuttimena sitä, että se antaa osan mainostuloista levy-yhtiöille.

Levy-yhtiöiden johtajat kuitenkin totesivat Reutersille, että jää nähtäväksi, pystyykö SpiralFrog keräämään tarpeeksi mainostuloja maksaakseen levy-yhtiöille musiikista.

SpiralFrog väittää tutkimuksensa osoittavan, että kuluttajat ovat ilmaista musiikkia saadakseen valmiit katselemaan tilanteeseen sopivaa kohdistettua mainontaa.

Moni suuri levy-yhtiö kokeilevat mainosrahoitteisia tai tuotemerkin ympärille rakennettuja latauspalveluita muidenkin yritysten, kuten Coca-Colan, PepsiCon sekä vertaisverkkopalveluiden Qtraxin ja Mashboxxin kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    2. 2

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    3. 3

      Näin Raisio rakensi tarinan ihmeellisestä lehmärehusta – vaan kuinka sitten kävikään

    4. 4

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    5. 5

      Venäläiset ovat ”taloustilanteen passiivisia panttivankeja”

    6. 6

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    7. 7

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    8. 8

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    9. 9

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    10. 10

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    3. 3

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    6. 6

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    7. 7

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    8. 8

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    9. 9

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    10. 10

      Kulta on kallistunut selvästi – sijoittajat pelkäävät osakkeiden olevan vaarallisen kalliita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää