Nexit irtautuu amerikkalaisesta Mobile 365:stä

Suomalainen pääomasijoittaja Nexit Ventures myy omistuksensa yhdysvaltalaisesta, aiemmin Mobileway-nimellä tunnetusta Mobile 365 -yhtiöstä. Integraatio-, tietokanta- ja langattomien ratkaisujen toimittaja Sybase ostaa Mobile 365:n koko osakekannan 425 miljoonalla dollarilla.


Nexit Venturesin ohella myyjinä on joukko kansainvälisiä pääomasijoittajia. Kaupan lopullinen toteutuminen edellyttää kilpailuviranomaisten hyväksyntää, jota odotetaan kuluvan vuoden loppuun mennessä, kerrotaan Nexit Venturesin tiedotteessa.

Uuden sukupolven tieto- ja viestintätekniikkaan keskittynyt  Nexit Ventures sijoitti Mobile 365:een sen ensimmäisellä rahoituskierroksella vuonna 2000 noin 4,4 miljoonaa dollaria, mikä on Nexitin porfolioyhtiöihinsä tekemistä pääomasijoituksista kolmanneksi suurin.

Nexit kertoo, että sillä on ollut merkittävä rooli Mobile 365:n kasvun ja kehityksen edistämisessä alusta lähtien. 

Mobile 365 välittää teksti- ja multimediaviestejä operaattorien välillä maailmanlaajuisesti. Yhtiön järjestelmien kautta kulkee kuukaudessa 3,5 miljardia teksti- ja multimediaviestiä ympäri maailmaa. Yhtiön asiakkaina on yli 700 operaattoria sekä lukuisia globaaleja brandeja kuten Skype, Volvo, Sony Pictures, MSN, Citibank ja Siemens. 

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    2. 2

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    3. 3

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    4. 4

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    5. 5

      Venäläiset ovat ”taloustilanteen passiivisia panttivankeja”

    6. 6

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    7. 7

      Hautooko Trump tilastokeikausta? ”Omaan politiikkaansa sopivaksi”

    8. 8

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    9. 9

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    10. 10

      Orpo: ”Kreikan talouskasvu on ollut yllättävän hyvää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    3. 3

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    6. 6

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    7. 7

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    8. 8

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    9. 9

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    10. 10

      Kulta on kallistunut selvästi – sijoittajat pelkäävät osakkeiden olevan vaarallisen kalliita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää