Valikko

Katainen tahtoo irti demareiden temppupolitiikasta

Kokoomuksen puheenjohtajan Jyrki Kataisen mielestä sosiaalidemokraattinen työllisyyspolitiikka on tullut tiensä päähän.

Katainen peräänkuuluttaa yritys-, kasvu- ja kannustinvetoista työllisyyspolitiikkaa työllistämistemppujen sijaan. Hänestä työllisyyspolitiikan pitää olla elinkeino-orientoitunutta, eikä sitä pidä harjoittaa marginaalien ehdoilla.

- Tämän temppupolitiikan ja kurssitusruljanssin sijaan tarvitaan aidosti työpaikkoja lisäävää toimintaa.

Katainen ihmettelee, miksi työministeriö takertuu työttömyyden hoidossa sellaisiin keinoihin, jotka jopa sen omien tutkimusten mukaan ovat tehottomia. Hän kysyy, ovatko esimerkiksi kaikki valmentavan työvoimakoulutuksen piirissä olevat ihmiset oikeassa paikassa.

Katainen korostaa, ettei hänen tarkoituksenaan ole sättiä työministeriön työntekijöitä, vaan "ravistella sitä hyödyttömyyttä, jotta päästäisiin aidosti parempaan tulokseen".

Yrittäjäjärjestön ehdotusta saada tiedot työttömistä työnhakijoista internetiin Katainen tukee. Hän sanoo, että ainakin hän itse työnhakijana toivoisi, että työnantajilla olisi mahdollisuus saada tiedot hänen osaamisestaan ja taidoistaan, eikä vain kysyttäessä pelkkää ammattinimikettä.

Hänestä byrokratia tai luutuneet asenteet eivät saisi estää työnantajia löytämästä osaavia työntekijöitä.

Työttömyys ei kuitenkaan Kataisen mukaan ole pelkästään hallinnollinen ongelma. Myös kannustinpuolella on parannettavaa.

Kataisen mukaan viimeistään seuraavan hallituksen on purettava työttömien tuloloukkuongelmat niin, että kaikissa tapauksissa työn vastaanottaminen on työntekijälle joutenoloa selvästi kannattavampaa.

Katainen ei esitä sosiaaliturvan leikkaamista eikä hän vastusta työministeri Tarja Filatovin (sd.) esitystä työmarkkinatuen nostamisesta.

Hän parantaisi työtulojen ja sosiaalietuuksien yhteensovittamista.

- Se on itse asiassa ollut yksi suurempia puutteita tällä hallituskaudella, ettei tässä ole edetty ollenkaan, kokoomusjohtaja sanoo ja muistuttaa, että työ on tehtävä kannattavaksi, mikäli 75 prosenttia työikäisistä aiotaan saada töihin.

Elinkeinoministeriön perustamista Katainen kannattaa, ja toisin kuin Filatov hän ei näe, että se johtaisi vaikeasti työllistettävien syrjäytymiseen.

- Se, että uudistetaan hallintoa, ei tarkoita sitä, että ihmisiä jätetään heitteille.

Kataisen mukaan sosiaalidemokraatit meillä ja muualla helposti pelottelevat ihmisiä sillä, että porvaripuolueet romuttavat hyvinvointiyhteiskunnan ja jättävät ihmiset oman onnensa nojaan.

Hänestä Ruotsin maltillisen kokoomuksen vaalivoitto osoitti, että Ruotsissa tällaiset puheet eivät enää ihmisiin uponneet.

Kataisen mukaan kaikki puolueet kannattavat hyvinvointiyhteiskuntaa, mutta käsitykset siitä, miten hyvinvointi kovenevassa kilpailussa turvataan, eroavat toisistaan.

- Ruotsissa puhuttiin samoista asioista kuin Suomessa eli uskotaanko demareiden tempputyöllistämiseen vai aitoon, yrittäjyys-, kasvu- ja kannustavuusvetoiseen työllisyyspolitiikkaan, Katainen toteaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    7. 7

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    8. 8

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    9. 9

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    10. 10

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    11. Näytä lisää

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää