Valikko

Lindfors: Taide on aina kaupallista

Brändistä on tullut tylsä trendisana, jonka varsinainen merkitys uhkaa unohtua, harmittelee taiteen moniottelija Stefan Lindfors. Taiteessa brändejä voivat Lindforsin mielestä olla sellaiset taideteokset, jotka tunnetaan laajasti myös taidemaailman ulkopuolella. Ne saattavat tuoda hyödyntäjälleen taloudellista lisäarvoa.


- En yllättyisi, jos näkisin viinikaupassa pullon, jossa on Mona Lisa -etiketti.

Mainostoimistotöitäkin tehnyt Lindfors toteaa, että taiteen tietoinen brändäys on eri asia.

- Se voi onnistua, mutta vaatii resursseja. Kun jostain teoksesta tehdään rahalla suuri numero, kyllä siitä muodostuu käsite. Tuoko se sitten lisää bisnestä niin, että investoinnit saadaan takaisin, se on se relevantti kysymys.

Taiteilijabrändit eivät Lindforsin mielestä synny yksin taiteen kautta.

- Jos taiteilijan imago tai työ on sillä tavalla kiinnostavaa, että hänen nimensä tuo lisäarvoa jollekin tuotteelle, kampanjalle tai foorumille, silloin hän on brändi.

Perinteinen kuvataidebisnes ei hänen näkemyksensä mukaan tätä halua.

- Jos taiteilija tulee ulos taidekaapistaan ja tekee merkittäviä asioita myös muilla aloilla, se on usein ongelma gallerioiden, museoiden ja taidemedian omille bisneksille. Se hajottaa tietynlaisen myytin ja synnyttää paradoksin: kun kuvataiteilijasta merkittävän työn tuloksena tulee brändi, hänen uskottavuutensa kuvataiteilijana saattaa kärsiä.

Keskustelua kaupallisesta ja epäkaupallisesta taiteesta Lindfors pitää vanhanaikaisena. Taide on aina kaupallista, kun sen ympärillä liikkuu rahaa.

- Jos taiteilija tuo maalauksia galleriaan, projekti on kaupallinen, vaikka teokset eivät myisikään. Tarkoitus on ollut myydä, ja galleria saa kävijöitä ja huomiota ja tekee kenties näyttelyn kautta muuta kauppaa.

- Samoin jos taideopiskelijat maalavat ilmaiseksi pankin ulkoseinän täyteen hienoja kuvia, se on kaupallista toimintaa, koska yritys eli pankki hyötyy.

Tällaisessa toiminnassa ei hänestä ole mitään pahaa, kunhan työt koskettavat ja panevat miettimään. Mainosjulisteita hän ei kuitenkaan pidä taiteena.

- Niiden lähtökohta ovat aina mainostajan tarpeet. Taide taas lähtee yksilöstä, itsenäisen taiteilijan omista näkemyksistä ja tavoitteista.

- Mutta jos juliste nostaa myynnin kymmenkertaiseksi, se on bisneksen tekemisen taidetta kyllä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    2. 2

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    5. 5

      Sähköinen postilaatikko kerää kritiikkiä: ”Pitää olla mahdollisuus asioida miten parhaiten sopii”

    6. 6

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    7. 7

      WSJ: IBM:n Romettystä tulee Trumpin neuvonantaja

    8. 8

      Paperiosakkeet hukassa? Sampo antoi lisäaikaa

    9. 9

      Berner ihmettelee Postin laskelmia kustannusten kasvusta

    10. 10

      Italia hyväksyi budjetin, Renzi eroaa tänään: ”Kauan eläköön Italia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    5. 5

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    6. 6

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    7. 7

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    8. 8

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      Nobel-voittaja Holmström: Luulen, että jatkossa olen varovaisempi lausunnoissani

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    6. 6

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    7. 7

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää