SAS-lakkoon väännetään neuvotteluratkaisua

Ruotsin SAS:ää uhkaa matkustamohenkilöstön lakko. Työntekijät ja ammattiliitto HTF hylkäsivät välitysehdotuksen maanantai-iltana, osapuolet jatkoivat kuitenkin neuvotteluja tiistaina. Suurin kiistanaihe on matkustamohenkilökunnan työajat.
- Teemme kaikkemme välttääksemme lakon ja olemme palanneet neuvottelupöytää. Etsimme parhaillaan ratkaisua tilanteeseen ammattiliitto HTF:n kanssa, kertoi SAS:n tiedottaja Ulrika Fager tiistaina aamupäivällä. Jos ratkaisua ei löydy, menee Ruotsin SAS:n noin 1000 matkustamohenkilökunnan työntekijää lakkoon torstaiaamuna. SAS ei vielä ole selvittänyt lakon tarkkoja vaikutuksia lentoreitteihin ja yksittäisiin lentoihin.
- Jos lakko tulee, se koskee ainoastaan ruotsalaista henkilökuntaa. Monet lennot lennetään tanskalaisella tai norjalaisella henkilökunnalla, näihin lentoihin ei lakko siis vaikuta, Fager sanoi. SAS-ryhmään kuuluvan suomalaisen lentoyhtiö Blue1:n lentoihin mahdollinen lakko ei vaikuta mitenkään, vakuuttaa Blue1:n viestintäjohtaja Tom Christides. Lakko kuitenkin lamauttaa todennäköisesti suurimman osan Ruotsin SAS:n noin 300 päivittäisistä lähdöistä ja koskee siten noin 30 000 matkustajaa päivässä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    2. 2

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    3. 3

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    4. 4

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    5. 5

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    6. 6

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    7. 7

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    8. 8

      Tulli epäilee suomalaisyritystä törkeästä talousrikoksesta – maksamattomia veroja yli kaksi miljoonaa euroa

    9. 9

      Maailman arvokkain yhtiö saattaakin olla vasta kuudenneksi arvokkain

    10. 10

      Näin selviät kun rahat loppuvat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    3. 3

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    4. 4

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    5. 5

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    6. 6

      Eduskunta antoi Bernerille luottamuksensa

    7. 7

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    8. 8

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    9. 9

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    10. 10

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää