Valikko

Analyytikko: Vistan toimitusaikataulu pitää

Ohjelmistojätti Microsoftin osakekurssi lähti eilen nousuun sen jälkeen kun eräs Wall Streetin analyytikko arvioi yhtiön tällä kertaa pysyvän uuden Windows Vista -käyttöjärjestelmänsä julkaisuaikataulussa. Monet muut analyytikot ovat arvelleet toimitusten myöhästyvän jälleen kerran.


Goldman Sachsin analyytikko Rick Sherlund kirjoitti keskiviikkona asiakkailleen, että hän olettaa Microsoftin julkaisevan Vistan vihoviimeisen testiversion tämän viikon lopussa tai ensi viikolla. Sherlundin mielestä tämä on merkki siitä, että Microsoft kykenee aloittamaan Vistan toimitukset luvatussa aikataulussa.

Microsoft on luvannut Vista -käyttöjärjestelmän toimitusten alkavan yritysasiakkaille marraskuussa. Kuluttajille kauan odotetun järjestelmän toimitukset alkavat tammikuun alussa.

Microsoft on rakentanut Vistaa jo viiden vuoden ajan. Käyttöjärjestelmän julkistamista on jouduttu viivyttämään monta kertaa. Päin vastoin kuin Sherlund, eräät muut analyytikot ovat arvelleet Vistan myöhästyvän jälleen kerran.

Myös Sherlund myöntää epäilleensä Microsoftin julkaisuaikataulua.

- Nyt kuitenkin näyttää siltä, että yhtiön tiimit ovat yltäneet erinomaisiin saavutuksiin Vistan suorituskykyyn, luotettavuuteen ja yhteensopivuuteen liittyvien ongelmien ratkaisemisessa, Sherlund kirjoittaa ja antaa Microsoftille "osta" -suosituksen.

Sherlundin arvion mukaan Microsoft alkaa muutaman viikon sisällä lähettää pc-valmistajille kuponkeja, joiden avulla nämä voivat tarjota Windows XP -asiakkailleen ilmaisia Vista -päivityksiä.

Tietokonealalla tammikuuta pidetään yleisesti kaikkein kehnoimpana aikana julkistaa uusia tuotteita. Tammikuun julkistamisaikataulun on pelätty heikentävän tärkeiden joulumarkkinoiden pc -myyntiä, Reuters kirjoittaa.

Microsoftin Windows -käyttöjärjestelmä hallitsee maailman pc - markkinoita yli 90 prosentin osuudellaan. Windows -myynti vastaa noin 30 prosentin osuutta Microsoftin 44 miljardin dollarin vuosittaisesta myynnistä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    2. 2

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    3. 3

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    6. 6

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    7. 7

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    8. 8

      Amazon testaa kassatonta ruokakauppaa – huomaa itse, mitä hyllystä poimitaan

    9. 9

      Nokia ja Outokumpu pomppasivat päivän päätteeksi

    10. 10

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    3. 3

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    4. 4

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    5. 5

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    6. 6

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    7. 7

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    10. 10

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää