Valikko

Dementiayhdistyksen mieleen ei tullut yhtään palkittavaa

Suomen dementihoitoyhdistyksen mieleen ei tullut yhtään henkilöä, joka olisi vaikuttanut dementiapotilaiden aseman parantamiseen tai hoidon kehittymiseen. Dementiayhdistys ei voinut jakaa joka vuotista tunnustuspalkintoaan lokakuussa, kun se ei muistanut vuodelta yhtään ansioitunutta.
Suomen dementiahoitoyhdistys on jakanut dementiahoidon tunnustuspalkinnon joka vuosi jo 12 vuoden ajan.

Tänä vuonna palkinto oli tarkoitus antaa 6. lokakuuta pidetyssä Dementiahoitopäivän seminaarissa valtakunnan tason poliitikolle, joka on vaikuttanut dementoituneiden ihmisten aseman paranemiseen ja/tai dementiahoidon kehittymiseen, yhdistys kertoo STT:n kautta jakeluun laitetussa tiedotteessaan. 

Yhdistyksen yli 2000 jäseneltä pyydettiin ehdotuksia. Yhtään ehdotusta ei tullut. Yhdistyksen hallitus keskusteli kokouksessaan muutamista ehdokkaista, mutta kenenkään ei todettu olevan riittävän ansioitunut saamaan palkintoa.

Palkinto jätettiin siten poikkeuksellisesti jakamatta tänä vuonna.

Suomen dementiahoitoyhdistys toivoo tämän olevan signaali, joka kolkuttaa valtakunnan tason poliitikkojen omaatuntoa. Tällä hetkellä dementoituneilla ja heidän omaisillaan ei ole eduskunnassa tai hallituksessa riittävän pontevaa puolestapuhujaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      KL: Starbucks laajenee maailmalla - uuden luksuskahvin hinta voi nousta lähes 10 euroon

    2. 2

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    3. 3

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    4. 4

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    5. 5

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    6. 6

      Lehti: Hatchimals-hulluus iski - kirjailija osti hittileluja 20 000 dollarilla

    7. 7

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    8. 8

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    9. 9

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    10. 10

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    2. 2

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    3. 3

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    4. 4

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    5. 5

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    6. 6

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    7. 7

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    10. 10

      Lehti: Hatchimals-hulluus iski - kirjailija osti hittileluja 20 000 dollarilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    11. Näytä lisää