Kilpailuvirasto: Fortum ulos kuudennesta ydinvoimalasta

Kilpailuvirasto ei halua energiayhtiö Fortumia lainkaan mukaan rakentamaan kuudetta ydinvoimalaa. Kilpailuviraston ylijohtaja Juhani Jokinen sanoo, että Suomeen kaavaillun kuudennen ydinreaktorin rakentamisen pitäisi olla Fortumin kilpailijoiden vastuulla.


Energiayhtiö Fortumin arvostelu kiihtyi rajusti viime viikolla, kun sähkömarkkinoiden ongelmia kartoittanut selvitysmies Matti Purasjoki piti Fortumia syntipukkina alan ongelmiin. Kilpailuviraston ylijohtaja Juhani Jokinen on samoilla linjoilla.

– Kyllä siellä parannuksia tarvitaan. Siellä on yksi peluri - tarkemmin sanottuna Fortum, joka noita markkinoita hallitsee ja se ei ole kilpailun kannalta hyvä, Jokinen sanoi Ylen Radiouutisten haastattelussa.

Kilpailuvirastossa Purasjoen paperiin on tutustuttu tarkasti, ja erityisesti virastossa on pidetty entisen ylijohtajan vaatimuksesta rakentaa Suomeen kuudes ydinreaktori. Energiayhtiö Fortumia ei kuitenkaan saisi viraston mukaan päästää hankkeeseen mukaan.

– Tottakai jos me halutaan tänne lisää pelureita, silloin on ensiarvoisen tärkeää, että tämä hallitseva toimija ei tässä hankkeessa olisi mukana, Jokinen arvioi.

Fortum on suuri ydinvoiman omistaja Suomessa ja Ruotsissa. Yhtiö on isäntänä Loviisan ydinvoimalassa ja omistaa noin neljänneksen Olkiluodosta.

Jokinen neuvoo Fortumin kilpailijoita tiivistämään rivinsä ja suunnittelemaan kuudetta reaktoria rohkeasti ilman Fortumia.

Jos ala itse ei saa pidettyä Fortumia ulkona reaktorin rakentamisesta, Jokisen mukaan on ainakin teoriassa mahdollista, että Fortum jätettäisiin ulos hankkeesta valtion päätöksellä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    3. 3

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    4. 4

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    5. 5

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    6. 6

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    7. 7

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    8. 8

      Inflaatio hidastui tammikuussa – puhelimet ja kulutusluotot halpenivat

    9. 9

      Suomalaisyritysten Venäjä-näkymät paranivat – ”Ei ole odotettavissa rakettimaista nousua”

    10. 10

      Euroministerit koolla – Kreikka vie jälleen päähuomion

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    2. 2

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    3. 3

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    4. 4

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    5. 5

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    6. 6

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    9. 9

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    10. 10

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    7. 7

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    8. 8

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    9. 9

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    10. 10

      Sähköyhtiö kuivasi järven – jopa kaksi miljoonaa kalaa kuoli

    11. Näytä lisää