Pelimonopolit taas komission syynissä

Euroopan unionin komissio lisää jälleen painetta kansallisten vedonlyöntirajoitusten lieventämiseksi. Ruotsin uusi hallitus aikoo purkaa omat pelimonopolinsa.
Komission odotetaan torstaina aloittavan rikkomusmenettelyt Ranskaa, Italiaa ja Itävaltaa vastaan maiden vedonlyöntirajoitusten vuoksi. Vastaavat toimet aloitettiin jo viime huhtikuussa seitsemää maata, muun muassa Suomea, Ruotsia ja Tanskaa, vastaan.

Komissio ei suoraan ole vaatinut pelimonopolien purkamista. Se haluaa kuitenkin tietää, ovatko vedonlyöntirajoitukset jäsenmaissa EU-sääntöjen mukaisia.

Suomen tapauksen käsittely on vielä kesken. Hallitus on kuitenkin jo toimittanut oman vastauksensa komissiolle.

Sisämarkkinakomissaari Charlie McCreevyn tiedottajan mukaan komissio palaa Suomen tapaukseen ilmeisesti joulukuussa. Tuolloin komissio joko jatkaa oikeustoimia tai lopettaa asian käsittelyn riippuen siitä, ovatko Suomen perustelut vedonlyönnin rajoittamiselle tyydyttäviä.

Useimmat EU-maat rajoittavat uhkapelejä jollain tavoin. EY-tuomioistuin on todennut rajoitukset periaatteessa EU-sääntöjen mukaiseksi. Niiden täytyy kuitenkin kohtuullisia ja perusteluiltaan johdonmukaisia.

Käytännössä pelimarkkinat ovat avautuneet viime vuosina jäsenmaista riippumatta, sillä internetissä pelaaminen on heikentänyt monopolien tehoa.

Ruotsin tuore hallitus on tästä syystä jo ilmoittanut valmistelevansa oman pelimonopolinsa purkamista. Rahamarkkinoista vastaava ministeri Mats Odell sanoi viime viikolla, että nykyinen monopoli voitaisiin korvata erityisellä lisenssijärjestelmällä, jossa valtio myisi peliyhtiöille lupia uhkapelitoiminnan pyörittämiseen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    2. 2

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    3. 3

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    4. 4

      Nokia ja Intel avaavat 5G-testilaboratorion Espooseen

    5. 5

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    6. 6

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Kommentti: Perustuslaista viis – työnvälitystä yksityistetään nyt väkipakolla

    9. 9

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    10. 10

      Bill Gates ehdottaa: Verotetaan robotteja – ”Mitä työtä robotti tuo?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    2. 2

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    3. 3

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    4. 4

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    5. 5

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    6. 6

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    7. 7

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    8. 8

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    9. 9

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    10. 10

      Verottaja töppäsi – liikkeellä aiheettomia karhukirjeitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    9. 9

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää