Konsultti: elektroniikan toimitusketju kestämättömällä pohjalla

Elektroniikka-alan arvontuottokyvystä tehdyn tuoreen selvityksen mukaan alan toimitusketjut eivät rakennu kestävälle pohjalle. Vahvasta suhdannekehityksestä huolimatta sopimusvalmistajat muodostavat toimitusketjun heikoimman lenkin, katsoo konsulttitoimisto August Associates Oy.
Perinteisillä keinoilla, kuten tuotannon siirtämisellä halvempiin maihin, ei konsultin mukaan saavuteta muutoksia, jotka poistaisivat tutkimuksessa esille nousseita epäkohtia.

Sopimusvalmistajista suurimpien kansainvälisten toimijoiden, joihin kuuluvat esimerkiksi Flextronics, Sanmina-SCI ja Solectron, pääoman nettotuotto on ollut negatiivinen joka vuosi viimeisten viiden vuoden ajan.

Elcoteq on sen sijaan pärjännyt kilpailijoitaan paremmin ollen sopimusvalmistajista tuotoltaan paras ja kasvuvauhdiltaan nopein. Nokia on tuotoltaan paras kaikista toimitusketjun yrityksistä. Muita hyvin tuottaneita yhtiöitä olivat Intel, Cisco ja Ericsson.

Jatkossa sopimusvalmistajat pyrkivät parantamaan kilpailukykyään ja kasvattamaan lisäarvoaan laajentamalla rooliaan esimerkiksi tuotekehitykseen. Koko toimitusketjun tasolla avoimen yhteispelin luominen on tärkein tekijä kilpailukyvyn parantamiseksi ja uusien innovaatioiden synnyttämiseksi, August Associates painottaa.

Tutkimus kattaa yli kolmekymmentä elektroniikka-alan suurimpiin toimijoihin kuuluvaa kansainvälistä yritystä ja suomalaista pörssilistattua alan toimijaa. Tutkimusta varten vertailtiin alan yritysten pääoman tuottoa, myynnin kasvua ja markkina-arvon kehitystä vuosilta 2001-2005.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    3. 3

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    4. 4

      Hautooko Trump tilastokeikausta? ”Omaan politiikkaansa sopivaksi”

    5. 5

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    6. 6

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    7. 7

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    8. 8

      Venäläiset ovat ”taloustilanteen passiivisia panttivankeja”

    9. 9

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    10. 10

      Venäjä kiilasi saudien ohi öljyn pumppauksessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    3. 3

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    6. 6

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    7. 7

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    8. 8

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    9. 9

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    10. 10

      Kulta on kallistunut selvästi – sijoittajat pelkäävät osakkeiden olevan vaarallisen kalliita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää