Pikkuaskien kieltoaikeet kiehuttavat

Tupakka-askien koon rajoittaminen siirtyy seuraavalle eduskunnalle. Rajoitus tähtää teinitupakoinnin vähentämiseen. Markkinajohtaja Philip Morris ajaa uudistusta, ja katsoo pikkuaskien olevan hintakikkailua.


Sosiaali- ja terveysministeriön valmistelema esitys, joka kieltäisi pienempien kuin 20 savukkeen askien myynnin, jää pöydälle.

Voimakkaasti pikkuaskien kieltoa ajaa markkinajohtaja Philip Morris.
– Nuorisotupakointia on ongelma. Kikkailu pienten pakkausten hinnoilla on muun muassa WHO:n puitesopimuksen mukaan asia joihin pitää puuttua, sanoo johtaja Kalle Soikkanen.

Pienten askien kielto kumpuaa Maailman terveysjärjestön sopimuksesta. Se katsoo pienten askien vetoavan juuri nuoriin, joilla on taskurahat tiukassa.

Valmistelun tähtäin oli, että kielto olisi tullut Suomessakin voimaan ensi vuoden alussa.




Markkinajohtajan paukutus nuorisotupakoinnin vähentämisellä aiheuttaa myös närää. Siinä missä Philip Morris pitää pikkuaskeja hintakikkailuna, on kiellon myös katsottu varjelevan markkinajohtajaa kilpailulta.
– Suomessa on yksi kansainvälinen brändiyhtiö, jolla on aikamoinen näkyvyys esimerkiksi formulakisoissa. Sen intressissä ovat mahdollisimman samanlaiset pakkauskoot ja hinnat. Se lisäisi brändien haluttavuutta, uskoo Altadis Finlandin toimitusjohtaja Kari Heikkilä.
– Hyvä asia, huonot tausta-ajatukset, Heikkilä kuittaa Philip Morrisin tavoitteet.

Sama tupakkalain muutos nopeuttaisi myös syytteen mätkäisemistä yrityksille, jotka myyvät tupakkaa alaikäisille. Nykylain mukaan esimerkiksi kauppa voi saada syytteen vasta kunnan kieltojen ja tuotevalvontakeskuksen tekemän ilmoituksen jälkeen.

Syytteen nosto-oikeuden rajoitukset poistuvat jo ravintolatupakoinnista: ensi vuoden kesäkuusta alkaen kuka tahansa voi ilmoittaa poliisille, jos ravintola sallii tupakoinnin. 

Näin muodostuu tupakka-askin hinta

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    2. 2

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    3. 3

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    4. 4

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    5. 5

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    6. 6

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    7. 7

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    8. 8

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    9. 9

      Näin korkojen nousu näkyisi asuntomarkkinoilla – iskisi ensin pieniin asuntoihin

    10. 10

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    2. 2

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    3. 3

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    4. 4

      Uutissuomalainen: Finlayson suuttui uusnatsistisen verkkokaupan myynnistä

    5. 5

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    6. 6

      Ikea pahoittelee mokaansa – israelilaiskatalogi esittelee kotia ilman naisia ja tyttöjä

    7. 7

      Näin korkojen nousu näkyisi asuntomarkkinoilla – iskisi ensin pieniin asuntoihin

    8. 8

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    9. 9

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    10. 10

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    5. 5

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    6. 6

      Asuntokaupan 10 vaaran merkkiä – näin vältät astumasta miinaan

    7. 7

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    8. 8

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää