Valikko

Fujitsu Siemens ylitti kolme miljardia

Fujitsu Siemens Computersin liikevaihto on tilikauden ensimmäisellä puoliskolla (huhti-syyskuu) ensimmäistä kertaa noussut yli kolmen miljardin euron 3,1 miljardiin. Yhteensä kahdeksantoista miljoonan käyttökatteesta uudelleenjärjestelykulut veivät neljätoista miljoonaa. Voitto ennen veroja oli neljä miljoonaa euroa.
Fujitsu Siemensin pääjohtaja Bernd Bischoff sanoo yhtiönsä onnistuneen vakiinnuttamaan markkina-asemansa erittäin ankarassa ympäristössä. Ensimmäistä kertaa hyvä taloudellinen tilanne ei kuitenkaan ole johtanut automaattisesti kysynnän nousuun tietotekniikka-alalla. Yhtiö valmistautuukin nyt tiukentuvaan kilpailuun pitkällä aikavälillä.

- Olen erityisen tyytyväinen siihen, että uuden palveluliiketoiminnan integrointi yhtiön toimintaan sujuu hyvin. Saamme jo hyötyä toimintojen synergioista ja olemme saaneet tämän tuloksena uusia asiakkaita, Bischoff huomioi tiedotteessa.

Laitemyynnin liikevaihtoon ja voittoihin vaikuttivat keskimääräisten myyntihintojen sekä katteiden aleneminen. Liian suurista varastoista johtunut kanavan ylitarjonta kalenterivuoden ensimmäisellä neljänneksellä ja vaarallisten aineiden käyttöä rajoittavan RoHS-direktiivin voimaantulo heinäkuun alusta heikensivät niin ikään myyntiä.

Länsi-Euroopan laitemyynnin vaikeiden olosuhteiden tasapainottamiseksi Fujitsu Siemens Computers vahvisti toimintaansa kehittyvillä markkinoilla. Esimerkiksi Itä-Euroopassa laitteiden myynnin liikevaihto kasvoi 34 prosenttia.

Henkilöstökuluja leikataan


Yhtiö on hahmotellut ohjelmia kulujen leikkauksiin ja toimintojen uudelleenjärjestelyihin taatakseen kannattavan kasvun. Maaliskuuhun 2007 mennessä Emea-alueella on viety läpi tiukkoja säästötoimenpiteitä, joihin sisältyy myös säästöjä henkilöstökuluissa.

Fujitsu Siemens Computers kertoo myös muokanneensa myyntiorganisaatiotaan niin, että se pystyy entistä paremmin keskittymään asiakkaiden tarpeisiin. Infrastruktuurimyynnissä dynaamisten tietokeskusten ratkaisujen painoarvo lisääntyy. Asiakkaat hyötynevät myynnin läheisestä yhteistyöstä uuden palveluliiketoiminnan eli IT Product Related Services -yksikön kanssa.

- Olen varma, että olemme tehneet oikeat toimenpiteet ja että tuotteiden, ratkaisujen ja palvelujen valikoima vie meidät kunnianhimoisiin tavoitteisiimme. Palveluliiketoiminnan integroinnin ansiosta voimme nyt toteuttaa strategiaamme ja tarjota kokonaisvaltaisia ratkaisuja, Bernd Bischoff luottaa.

Maaliskuun lopussa päättyvällä tilikauden toisella puoliskolla Fujitsu Siemens Computers odottaa tietotekniikkamarkkinoiden kysynnän nousevan hieman.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Soinilta ”kohtelias täystyrmäys” autoveromuutoksille – Orpo komppaa

    2. 2

      Tarjan, 54, tutkinnosta alkoi nöyryyttävä työnhaku – ”Yhtäkään koulutusta vastaavaa työpaikkaa ei tarjottu”

    3. 3

      Uusi varhennettu eläke kiinnostaa etenkin yrittäjiä

    4. 4

      Autoverohyvitykset eivät olisi ”kauhean tyylikästä lainsäädäntöä”

    5. 5

      Tälle alalle työpaikkoja jopa 40 000 – jos työ saadaan houkuttamaan

    6. 6

      Venäjä alkoi alkulämmitellä öljyntuotannon laskuaan

    7. 7

      Kuusi asiaa, jotka Trump muuttaa taloudessa

    8. 8

      Synkkämielinen Soros latasi suorat sanat siitä, miksi Trump tulee epäonnistumaan

    9. 9

      Tämän takia Helsingissä maksetaan Pariisin hintoja

    10. 10

      Kahden kastin eläkeläiset: Toisten tulot pomppasivat, toisille 750 euroa kuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarjan, 54, tutkinnosta alkoi nöyryyttävä työnhaku – ”Yhtäkään koulutusta vastaavaa työpaikkaa ei tarjottu”

    2. 2

      Soinilta ”kohtelias täystyrmäys” autoveromuutoksille – Orpo komppaa

    3. 3

      Tälle alalle työpaikkoja jopa 40 000 – jos työ saadaan houkuttamaan

    4. 4

      HS: Ministeriöllä liikenneuudistuksen B-suunnitelma – ”Aika klassista Berneriä”

    5. 5

      Autoverohyvitykset eivät olisi ”kauhean tyylikästä lainsäädäntöä”

    6. 6

      Uusi varhennettu eläke kiinnostaa etenkin yrittäjiä

    7. 7

      Dokumentti: Älypuhelimet tuottavat kuolemaa

    8. 8

      Synkkämielinen Soros latasi suorat sanat siitä, miksi Trump tulee epäonnistumaan

    9. 9

      Lehti: Galaxy Note 7 -puhelinten räjähtelyn syy selvisi

    10. 10

      Osavaltiot haastavat Trumpin uutta energiaohjelmaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    3. 3

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    4. 4

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    5. 5

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    6. 6

      Professori Verkkouutisissa: Työhuonettani siivotaan 7 000 euron palkalla

    7. 7

      Alennus jopa 329 euroa – katso jättilista halventuneista lääkkeistä

    8. 8

      Tarjan, 54, tutkinnosta alkoi nöyryyttävä työnhaku – ”Yhtäkään koulutusta vastaavaa työpaikkaa ei tarjottu”

    9. 9

      Yllättikö tammikuun palkkakuitti ikävästi? Tästä se johtuu

    10. 10

      Tänään se tapahtui: Rantasipiä ei enää ole

    11. Näytä lisää