Siirtyneet tilaukset painoivat SSH:ta

Tietoturvayhtiö SSH:n tulos oli vuoden kolmannella neljänneksellä tappiollinen ja liikevaihto laski. Yhtiön mukaan myynti jäi odotettua alhaisemmaksi, koska muutaman yhdysvaltalaisen asiakkaan tilaukset siirtyivät.
SSH toteaa osavuosikatsauksessaan, että koko vuoden liikevaihto ja tulos riippuvat suuresti viimeisen vuosineljänneksen myynnistä.

Yhtiö kertoi jo lokakuun alussa, että todennäköisyys sille, että koko vuoden myynti ylittää edellisvuoden tason on alentunut. Vielä toisen neljänneksen osavuosikatsauksessa yhtiö ennakoi koko vuoden myynnin ja tuloksen paranevan viime vuodesta. Viime vuonna tappiota kertyi ennen satunnaisia eriä kaksi miljoonaa euroa.

SSH:n tappio ennen satunnaisia eriä ja veroja oli heinä–syyskuussa 0,4 miljoona euroa, kun vuotta aiemmin yhtiö teki nollatuloksen.

Tammi–syyskuussa tappiota on kertynyt vajaat miljoonaa euroa ennen satunnaisia eriä. Osakekohtainen tulos oli 0,03 euroa tappiollinen.

Kolmen kuukauden liikevaihto laski lähes neljänneksen 1,8 miljoonaan euroon. Tammi–syyskuun liikevaihto kasvoi kuitenkin 18,3 prosenttia 6,1 miljoonaan euroon.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    4. 4

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    5. 5

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    6. 6

      Euroopan pörssit lähtivät nousuun Italian vaalituloksen jälkeen

    7. 7

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    8. 8

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      Italian pankkien osakkeet rymylaskussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    3. 3

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    4. 4

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    5. 5

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    6. 6

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    7. 7

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    8. 8

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    9. 9

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    10. 10

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää