Keskijohdolta halutaan ulkomaankokemusta

Yritykset metsästävät yhä enemmän keskitason johtajia, joilla on kokemusta kansainvälisestä bisneksestä. Huippujohtajista tällaista kokemusta on esimerkiksi Stora Enson uudella toimitusjohtajalla Jouko Karvisella.
– Kansainvälisyyden korostuminen valuu alaspäin organisaatiossa, sanoo Personnelin toimitusjohtaja Raimo Leppänen.
– Operatiivinen toiminta on kansainvälistä. Silloin se ei ole vain huippujohto, jolta edellytetään (ulkomaista kokemusta), sanoo puolestaan Mercuri Urvalin toimitusjohtaja Carl-Magnus Westermarck.

Huippujohtajilta ulkomaankokemusta on vaadittu jo vuosia.
– Kaikki liiketoiminta Suomessa on enemmän tai vähemmän kansainvälistä, Tämä johtaa siihen, että kansainvälistä kokemusta omaavia henkilöitä arvostetaan, sanoo JFP Executive Searchin hallituksen puheenjohtaja Jukka Hänninen.

Viime aikoina pörssiyhtiöt ovat palkanneet useita toimitusjohtajia, joilla on ollut kansainvälistä kokemusta. Esimerkiksi Stora Enson uudella toimitusjohtaja Jouko Karvinen on työskennellyt pitkään ulkomailla.


Karvinen lähti vuonna 1993 ABB:n automaatiobisneksen johtajaksi Sveitsiin. Vuonna 2002 hän ryhtyi vetämään Philipsin lääketekniikkaa.


Myös Sonera Finlandin uusi toimitusjohtaja Juho Lipsanen työskenteli aiemmin Sveitsissä. Hänen työpaikkansa oli  sähköteollisuuden monialayhtiö ABB:ssä. Lipsanen siirtyi Soneraan viime vuonna Alma Mediasta.


Huhtamäen toimitusjohtaja Heikki Takanen oli aiemmin Electroluxin hankinta- ja ulkoistustoimen johtaja. Hän aloitti Huhtamäessä pari vuotta sitten.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    2. 2

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    3. 3

      Walking Dead -pelin tehnyt suomalaisyhtiö aikoo listautua pörssiin

    4. 4

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    5. 5

      Yle: Jättiliitto vaatii naisvaltaisten alojen palkkoihin kuoppakorotusta

    6. 6

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    7. 7

      Kuluttajien luottamus pysyi vahvana

    8. 8

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    9. 9

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    10. 10

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    3. 3

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    4. 4

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    5. 5

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    6. 6

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    7. 7

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    10. 10

      Suomen Yrittäjien tutkimus: Enemmistö kannattaa paikallista sopimista - ja vastustaa työtä alle minimipalkan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    11. Näytä lisää