NCC maanittelee eläkeläispariskuntaa neuvotteluihin

Rakennusyhtiö NCC toivoo yhä sopuratkaisua espoolaispariskunnan asuntoasiaan. Rakennusyhtiön toimitusjohtaja Timo U. Korhonen sanoo tiedotusvälineille lähettämässään sähköpostissa, että yhtiö on valmis avoimeen keskusteluun.
Korhonen toivoo näkevänsä pariskunnan mahdollisimman pian yhteisen pöydän ääressä. 

Matti Försti ei lämpene neuvotteluehdotukselle. Hän pitää tilannetta erittäin ikävänä ja kyselee, mihin se tästä paranee. Paljon yhteydenottoja tavallisilta kansalaisilta saanut Försti sanoi STT:lle toivovansa, että muutkin ihmiset pitäisivät puoliaan.

Eläkeläispariskunnan tapauksesta uutisoitiin viime viikon Ylen MOT-ohjelmassa. Matti ja Eliina Försti häädettiin omakotitalostaan Tuomarilassa syyskuussa. Lunastuskorvaukseksi määrättiin 145 000 euroa. Nykyisin tontin omistava rakennusyhtiö NCC aikoo rakentaa paikalle kerrostalon.

MOT:n mukaan pakkolunastuksesta määrätyllä korvauksella pariskunta ei saa tontilleen rakennettavista kerrostaloista edes 50 neliön kaksiota.

Ohjelman esittämisen jälkeen NCC:lle ja myös Espoon kaupungille on tulvinut kansalaisten palautetta. Espoon kaupungin mukaan viranomaiset ovat toimineet lainmukaisesti tapahtumaketjussa, joka johti pariskunnan häätöön ja omakotitalon pakkolunastukseen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    5. 5

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    6. 6

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    7. 7

      Nyt voit ostaa Donald Trumpin omistaman Ferrarin

    8. 8

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    9. 9

      220 000 jäsenen ammattiliitto JHL haluaa jäsenilleen palkankorotuksen

    10. 10

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    6. 6

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    7. 7

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    8. 8

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    9. 9

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    10. 10

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    6. 6

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    7. 7

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    8. 8

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää