Valikko

Vaisu Suomi tipautti Talentumin miinukselle

Mediayhtiö Talentumin bisnes-ilmoitusten myynti sujui heikosti heinä-syyskuussa. Tämä on yhtiön toiminnan kulmakivi ja sen pettäessä liikevoitto painui 0,3 miljoonaa euroa miinukselle. Liikevaihto sen sijaan kasvoi 19,9 miljoonasta 23,3 miljoonaan.


Vertailuajankohtana Talentum teki voittoa 11,9 miljoonan euron voiton Satama Intercativen myynnin ansiosta. Jatkuvat liiketoiminnat toivat kolmannella neljänneksellä tappiota 0,2 miljoonaa kun niistä vuonna 2005 kertoi voittoa 0,7 miljoonaa euroa.

- Talentumin Suomen kustannustoiminnan kehitys oli vaisua. Suomen kustannustoiminnan liikevaihto jäi heinä-syyskuussa viime vuotta alhaisemmaksi ja tulos heikommaksi kuin vuosi sitten, kommentoi melko tuore toimitusjohtaja Juha Blomster heinä-syyskuuta ja koko vuotta.

Lohdutusta Talentum saa rekrytointi-ilmoittelusta, joka Suomessa kasvoi tammi-syyskuussa runsaat 30 prosenttia ja kasvu säilyi samalla tasolla myös syyskuussa.

Talentumin tuoteilmoittelu Suomessa laski syyskuussa 16 prosenttia vuotta aiemmasta. Tammi-syyskuussa laskua kertyi 10 prosenttia.

Blomster sanoo, että lehtien tilaustuottojen 10 prosentin kasvu tammi-syyskuussa on merkittävä positiivinen käänne.

Talentum Sweden on edelleen 20 prosentin kasvu-uralla. Affärsvärldenin levikki ja lukijamäärät ovat jatkaneet suunniteltua nopeaa kasvua ja myös Ny Teknikin levikki- ja lukijamäärät ovat kasvaneet.

- Molempien maiden lukijatutkimuksista olemme saaneet edelleen erinomaisia tuloksia, Blomster sanoo.

Konsernin liikevaihto kasvoi tammi-syyskuussa edellisvuoteen nähden 22 prosenttia 84,5 miljoonaan euroon. Talentum Swedenin osuus liikevaihdon kasvusta oli 14,5 miljoonaa euroa. Kun Talentum Swedenin hankinnan(6.10.2005) vaikutus eliminoidaan liikevaihto kasvoi yhden prosentin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    2. 2

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    3. 3

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    4. 4

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    5. 5

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    6. 6

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    7. 7

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    8. 8

      Nokia ja Outokumpu pomppasivat päivän päätteeksi

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    3. 3

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    4. 4

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    5. 5

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    6. 6

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    7. 7

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    10. 10

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää