Valikko

Oralin tappio kasvoi

Oral Hammaslääkäreiden tappio ennen veroja kasvoi tammi–syyskuussa 0,5 miljoonaan euroon.
Viime vuoden vastaavaan aikaan tappiota tuli 0,2 miljoonaa euroa. Liikevaihtoa yhtiö kirjasi 4,2 miljoonaa euroa.

– Oral Hammaslääkäreiden ensimmäiset kuusi kuukautta ovat osoittaneet, että yhtiön liiketoiminnan kasvulle on hyvät edellytykset. Alalle tyypillisestä hiljaisesta heinäkuusta huolimatta heinä–syyskuun liikevaihtomme ja tuloksemme pysyivät edellisen vuosineljänneksen tasolla, toimitusjohtaja Stefan Björkman toteaa.

Oral-konsernin heinä–syyskuun liikevaihto oli noin kolmanneksen suurempi kuin Hammassairaala Oralin liikevaihto edellisen vuoden vastaavana ajankohtana.

Ohjelmistoyhtiö Endero myi maaliskuussa tappiollisen tietoliikennetekniikkatoimintansa suurimmalle omistajalleen Atine Groupille. Yhtiö muutti toimialansa hammasterveyspalveluihin ostamalla Hammassairaala Oralin. Uudeksi nimeksi tuli Oral Hammaslääkärit.

Oral arvioi liikevaihtonsa ylittävän 6,5 miljoonaa euroa tänä vuonna. Tuloksen yhtiö uskoo olevan voitollinen.

Ensi vuoden liikevaihdon Oral arvioi nousevan yli 13 miljoonaan euroon. Liikevaihtoa kasvattaa muun muassa tänään julkistettu kauppa, jossa Oral ostaa Espoon Hammaslääkärikeskuksen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    5. 5

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    6. 6

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    7. 7

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    8. 8

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    9. 9

      ”Kreikka voi palata lainamarkkinoille vuonna 2018”

    10. 10

      EKP torjui Monte dei Paschin pyynnön – pelastusoperaatio askeleen lähempänä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    3. 3

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    4. 4

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    5. 5

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    6. 6

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    7. 7

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    8. 8

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    9. 9

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    10. 10

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää