Oikeusoppinut ei ihmettele Ruotsin lahjussyytteitä

Helsingin yliopiston rikos- ja prosessioikeuden dosentti ja Lundin yliopiston rikosoikeuden professori Per-Ole Träskman ei ihmettele TeliaSoneran toimitusjohtajan Anders Igelin ja entisen Ruotsin maajohtajan Marie Ehrlingin saamaa lahjontasyytettä, vaikka vapauttava tuomio tulikin.


– Olen varma, että Suomessakin syyttäjä harkitsisi vastaavassa tapauksessa syyttämistä. Mielestäni tämä ei mitenkään ole sellainen tapaus, etteikö kyseessä voisi olla lahjontakin, Träskman sanoo.

Tukholman käräjäoikeus päätti tiistaina, että Igel ja Ehrlingin eivät syyllistyneet lahjonnan yritykseen. Johtajat olivat syytteessä keväällä 2005 virkamiehille lähettämistään musikaali- ja illalliskutsuista.

Kutsu lähetettiin noin 200 ihmiselle. Rikosilmoitus koski vain valtion korkeiden virkamiesten ja heidän puolisoidensa kutsuja. Yhden kutsun arvo vaihteli 1100–1650 kruunun eli 118–178 euron välillä. Träskman luonnehtii summaa lahjontanäkökulmasta lähinnä mitättömäksi.

Syyttäjä Christer van der Kwast ei vielä tiistai-iltapäivänä ollut varma, valittaako hän päätöksestä. Hän kertoi kuitenkin harkitsevansa valittamista.

– Käsitykseni tapahtuneesta on erilainen kuin tuomioistuimen. Käyn seuraavaksi läpi syyt tähän vapauttavaan päätökseen ja katson sen jälkeen, onko tapausta syytä käsitellä vielä seuraavassa oikeusasteessa, van der Kwast sanoo.

TeliaSoneran hallituksen puheenjohtajan Tom von Weymarnin mielestä tuomioistuimen päätös oli ainoa oikea ratkaisu.

– Olisin ollut kovasti yllättynyt, jos jokin toisenlainen päätös olisi tehty. Luulen, että kaikki ovat pitäneet itsestään selvänä, että tuomio on vapauttava.

Yksi syy mahdolliseen jatkokäsittelyyn voivat olla seikat, joita oikeus luonnehti päätöksessään asianmukaista käytäntöä rikkoviksi. Niitä olivat esimerkiksi puolisoiden kutsuminen juhlaan.
Käräjäoikeus kuitenkin päätti vapauttaa syytetyt, koska sen mukaan nämä piirteet eivät olleet tarpeeksi raskauttavia syytettyjen tuomitsemiseksi.

Oikeudenkäynnin aikana monet ovat olleet sitä mieltä, että syyttäjä on liioitellut viedessään tapauksen oikeuteen. Professori Träskman ei silti ihmettele syyttäjän toimintaa.

– Viime aikoina on keskusteltu siitä, että myös Pohjoismaissa on lahjonnalta vaikuttavia ilmiöitä. Syyttäjä on todennäköisesti myös TeliaSoneran tapauksessa katsonut, että on syytä todeta tuomioistuimessa, missä raja sallitun ja kielletyn toiminnan välillä kulkee, Träskman sanoo.

TeliaSoneran tapaus on jo johtanut Ruotsissa siihen, että yritykset eivät uskalla järjestää minkäänlaisia suurempia kutsuja esimerkiksi juhlavuosinaan.

– Oletan, että tapauksen johdosta alkaa keskustelu siitä, voidaanko nykyisin voimassa olevia säännöksiä tarkentaa. Ne ovat melko uusia mutta vaikeita soveltaa, Träskman sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    2. 2

      Autokonserni Laakkosen yt:t päätökseen – 77 irtisanotaan

    3. 3

      Asuntokaupan kahtiajako repesi entisestään

    4. 4

      Lapsi hoitoon viimeistään 1,5-vuotiaana, isälle 6 kk vapaa – näin EK uudistaisi perhevapaita

    5. 5

      Berner: Seuraavan sukupolven 5G-verkot voivat tuoda Suomeen uusia operaattoreita

    6. 6

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    7. 7

      Ohjelmistotalo palkkaa sata Turkuun: ”Turus on tarjol selvästen kaikkest enempi ossamist”

    8. 8

      Kaljarallille on povattu hiipumista, mutta viime vuonna se ei näkynyt

    9. 9

      Kiirettä pitää, koska kiire on statusta

    10. 10

      Suvi- ja Palta-veneet myydään uudelle yhtiölle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    5. 5

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    6. 6

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    7. 7

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    8. 8

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    9. 9

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    10. 10

      Kokoomus haluaa uudistaa perhevapaita – ja poistaa poliitikkoja koskevan epäkohdan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    7. 7

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää