Slotte ei jättänyt Cloetta Fazeria omistusriitojen takia

Toimitusjohtajan paikan jättävä Karsten Slotte painottaa lähtönsä johtuneen henkilökohtaisista syistä. Omistuskiistaa puidaan oikeudessa taas ensi vuoden alussa.


Cloetta Fazerin toimitusjohtajan keskiviikkona tullut eroilmoitus herättää epäilyksiä siitä, että eron syynä olisivat yhtiössä pitkään jatkuneet omistajien väliset kiistat.

Eroava toimitusjohtaja Karsten Slotte kuitenkin sanoo, että syyt eroon ja Suomeen muuttoon olivat puhtaasti henkilökohtaisia.

– Olemme asuneet jo kuusi vuotta Ruotsissa. Vaimoni on opettaja ja hän muutti jo vuosi sitten Suomeen, kun hänen virkavapaansa päättyi. Poikamme valmistui kansainvälisestä koulusta vuosi sitten ja opiskelee nyt maailmalla. Tämä oli oikea ajankohta paluumuutolle Suomeen, Slotte selittää.

Cloetta Fazerin toisen pääomistajan, Hjalmar Svenfelt -säätiön edustaja Olof Svenfelt ei myöskään näe yhteyttä kiistojen ja eroamisen välillä.

– Minun mielestäni hänen lähdöllään ei ole mitään tekemistä omistuskiistojen kanssa. En todellakaan usko, että näin olisi, Svenfelt sanoo.

Cloetta Fazerin pitkään jatkuneiden omistajakiistojen oikeuskäsittelyille ei näy loppua. Tällä hetkellä niitä käsitellään Suomessa Helsingin käräjäoikeudessa ja Ruotsissa kahta tapausta välimiesoikeudessa.

– Sekä Suomessa että Ruotsissa pääkäsittelyt ovat tammikuussa ja toisen Ruotsin välimiesoikeudessa olevan jutun käsittelyä odotetaan keväämmällä, kertoo Fazer-konsernin viestintäjohtaja Ulrika Romantschuk.

Helsingin hovioikeus hylkäsi elokuussa Svenfelt-säätiön hakeman turvaamistoimen eli osakkeiden ostokiellon. Säätiö ei tyytynyt päätökseen vaan on hakenut valituslupaa korkeimpaan oikeuteen.

Säätiö haluaa, että Fazeria kielletään ostamasta lisää Cloetta Fazerin osakkeita, ja että kieltoa tehostetaan 120 miljoonan euron uhkasakolla.

Omistusriidat koskevat sitä, kumpi pääomistajista käyttää suurinta valtaa yhtiössä. Säätiö on vaatinut, että Karl Fazerin pitäisi vähentää omistustaan Cloetta Fazerissa. Karl Fazer on Cloetta Fazerin suurin omistaja ja Svenfeltin suvun omistama Malfors Promotor on toiseksi suurin.

Cloetta ja Fazerin makeistoimiala yhdistyivät vuonna 2000.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      Kohu jäädytti palkkioiden nousun isoissa valtionyhtiöissä – ”Ihan poliittinen kysymys”

    3. 3

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    4. 4

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    5. 5

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    6. 6

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    7. 7

      Kokoomus haluaa uudistaa perhevapaita – ja poistaa poliitikkoja koskevan epäkohdan

    8. 8

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    9. 9

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    10. 10

      Helle: Lentolakkoa sovitellaan koko ilta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    5. 5

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    6. 6

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    7. 7

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    8. 8

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    9. 9

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    10. 10

      Yle: Jättiliitto vaatii naisvaltaisten alojen palkkoihin kuoppakorotusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    9. 9

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää