Valikko

Huipputähden saa entistä helpommin Suomeen

Pienille keikkajärjestäjille avautuivat Suomessa markkinat, kun amerikkalaisen mediajätin ylivalta murtui.


Jättikonserttien järjestäjiksi ryhtyneet Kalle Keskinen, Lars Sonck ja Jussi Salonoja uskovat, että uusille promoottoreille riittää nyt markkinoita. Amerikkalaisen viihdejätin monopoliasema murtui vuosi sitten, ja ulkomaisia huippuesiintyjiä on helpompi saada pienenkin keikkajärjestäjän kalenteriin.

Viihdedivisioona Live Nationin irrottautuminen mediajätti Clear Channelista heijastuu Suomeen asti. Yksi viihdemonopoli ei enää sanele supertähtien maailmankiertueita.

– Keikkamyynti on selvästi vapautunut, Suomessakin on tilaa useammille järjestäjille, James Brownin konsertin järjestänyt Lars Sonck sanoo.

Lars Sonck toimii Espoon Areenan omistajan Jussi Salonojan yhtiökumppanina. Sonck uskoo, että kaksikon hyvät suhteet ratkaisevat keikkojen saamisessa.

Kuka tahansa voi soittaa lontoolaiselle agentuurille, mutta kenen tahansa kanssa ei keskustella. Luottamus ratkaisee.

– Jussi on pyörinyt leffapuolella ja minä musiikin puolella. Kun olemme ottaneet yhteyttä kansainvälisiin promoottoreihin, olemme huomanneet, ettei me olla tultu paljon muiden perässä, Sonck oikein ihmettelee.

Raptähti 50 Centin konsertit viikonloppuna järjestänyt Kalle Keskinen uskoo, että musiikkimarkkinoilla on tilaa erikoistumiselle.

– En koe olevani haastajan asemassa. Suomesta on puuttunut hip hop -musiikin maahantuonti. Rapin lisäksi aion tuoda rythm & blues -esiintyjiä, Keskinen suunnittelee.

Alan untuvikko joutui ottaman pankista lainaa raptähden konserttijärjestelyihin. Budjetti oli 850 000 euroa.

Riskinotto kannatti ja Keskinen pääsi omilleen. Hän suunnittelee ensi vuodeksi 8–10 suurkonserttia. Budjetti liikkuu neljässä viidessä miljoonassa eurossa.

Talouden kannalta Keskinen pitää tärkeänä sponsorointisopimuksia. 50 Centin konsertteja tuki Valio, joka pääsi markkinoimaan hiphoppareille nuorisojuomia. Keskinen aikoo hankkia uusia kumppaniyrityksiä.

Eastwayn toimitusjohtaja Juha Hytti ei ole menettänyt yöuniaan uusien tulokkaiden takia. Hän on nähty ennenkin uusia yrittäjiä.

– Jos konsertin järjestäminen olisi niin helppoa kuin julkisuudessa on nyt annettu ymmärtää, kuka tahansa olisi ryhtynyt keikkajärjestäjäksi.

Eastway on ryhtynyt tekemään yhteistyötä tulokkaiden kanssa. 50 Centin ja James Brownin lipunmyynti hoitui Menolipun kautta. Eastway vastasi lisäksi James Brownin konsertin teknisistä järjestelyistä.

Hytti näkee kuitenkin suuria muutoksia keikkamarkkinoilla. Amerikkalaisten ylivalta on murenemassa ja Suomessakin vaikuttavat normaalit markkinatalouden pelisäännöt.

– Amerikkalaisketjun omistama Welldone on saanut tähän asti valita parhaat esiintyjät ja kuoria kermat päältä. Nyt muutkin pääsevät kilpailemaan tasaväkisesti esiintyjistä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    4. 4

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    5. 5

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    8. 8

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    9. 9

      Näkökulma: Vaarallisin jytky uhkaa 4. joulukuuta – voittaisi Brexitin ja Trumpin

    10. 10

      Jalat alta työmatkalla – se maksaa paljon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    5. 5

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    6. 6

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    10. 10

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää