Valikko

Mitäs sitä tulikaan tehtyä?

Suomalaiset ovat Euroopan säntillisimpiä maksajia. Näinhän erilaiset tutkimukset ovat jo vuosia kertoneet. Syksyn suuri tv-lupa-kalabaliikki on kuitenkin tuonut uusia sävyjä suomalaisten maksamisalttiuteen.
Ylen hallituksen puheenjohtaja Hannu Olkinuora havahtui viime viikolla kertomaan, että tv:tä oli tullut töllöteltyä vuoden verran ilman lupaa. Myös esimerkiksi kansanedustaja Kimmo Sasilla (kok.) oli jäänyt lupa hankkimatta kakkoskotiinsa.

Demariedustaja Susanna Rahkonen puolestaan avautui omassa blogissaan ja kertoi tv-lupamaksun myöhästyneen yhden (1) päivän. Kiitos siitäkin tiedosta!

Tv-luvista on Suomessa ja Ruotsissa kehkeytynyt omalaatuinen luotettavuuden ilmapuntari. Suomessa ei sentään kukaan ministeri tai muu vallankäyttäjä ole toistaiseksi päätynyt eroon tv-lupasekoilun takia.

Rapautuneessa maksumoraalissa ei tietysti ole mitään puolusteltavaa, mutta helposti tulee sellainen olo, että esimerkiksi tv-lupa-asiassa on nyt ajauduttu reippaasti laukan puolelle.

Lupien kanssa sähläilyä ei varmaan voi pitää maailman mittakaavassa hirveän suurena rötöksenä, enemmän se antaa päättäjistä inhimillisen kuvan.

Esimerkiksi tunnustukset äidin vanhasta perintötelkkarista (Sasi), selitykset paluusta kotimaahan (Olkinuora) ja tilitykset päivällä myöhästyneestä maksusta (Rahkonen) kertovat, että samaa arkea tunnutaan elävän yhteiskunnan huipulla kuin keskiverto kotitalouksissa.

Viestintäviraston mukaan lokakuussa ilmoittautui normaalitiheyteen verrattuna tuhat ylimääräistä tv-luvan maksajaa per viikko.

Herätyskellot ovat siis soineet muuallakin kuin eduskunnassa.

Mielenkiintoisinta koko jupakassa on se, miten pienet tai vähän suuremmat piittaamattomuudet vaikkapa nuoruudessa vaikuttavat tulevaisuuden päättäjien ja johtajien urapolkuun.

Ruotsi on osoittanut melko pientenkin laittomuuksien johtavan mediakierteeseen, joka sylkäisee poliitikon alta aikayksikön pois tehtävästään.

Karkeasti voisi arvioida, että nykynuoriso elää nuoruuttaan aika paljon rapsakammin ja julkisemmin kuin suuret ikäluokat tekivät. Esimerkiksi peräti neljännes alle 25-vuotiaista on joissakin tutkimuksissa ilmoittanut kokeilleensa kannabista.

Kymmenen, viidentoista vuoden kuluttua voidaan nähdä mielenkiintoisia hallituksen tiedotustilaisuuksia, kun tentataan, vetikö tuore ministeri Niko-Matti nuoruusvuosinaan henkeen ja tuliko niitä graffiteja tehtailtua sillanpieleen vai peräti sekoiltua tosi-tv-ohjelmassa?

Kaikesta tästä löytyy vielä nuoruuden kavereiden kamerakännykällä tallentamaa hyvätasoista paljastuskuvaa!

Näinköhän moraalikoodisto muuttuu lähivuosina?

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    3. 3

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    4. 4

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    5. 5

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    6. 6

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    7. 7

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      Talvivaaran osakkeista 0,0001 euron ostotarjous – ”Olen vetänyt henkselit osakkeiden yli”

    10. 10

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    5. 5

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    6. 6

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    7. 7

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    10. 10

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    11. Näytä lisää