Sähköpostihuijaukset haisevat rahanpesulta

Tuoreissa suomalaisillekin tulleissa sähköpostihuijauksissa näyttää olevan päätavoitteena kerätä ihmisiltä tietoja. Niitä saatetaan käyttää rahanpesuun.
Moni on saanut viime päivinä englanninkielisen sähköpostiviestin, jossa kerrotaan, että vastaanottajan lainahakemus on hyväksytty. Hakemus on yksilöity numero- ja kirjainsarjalla. Vastaanottajaa pyydetään menemään Gonetop-yhtiön sivuille vahvistaakseen hakemuksen. 

Muun muassa Rahoitustarkastuksen lakimies Harri Hirvi sai tällaisen viestin. Hänen mukaansa yhtiön sivuilla yritettiin antaa vaikutelma isosta ja houkuttelevasta toimijasta.

– Siinä kyseltiin erilaisia lainahakemukseen liittyviä tietoja. Ainakin minulle tulleessa tarjouksessa hakemus oli niin virheellinen, että sen pitäisi jo herättää, Hirvi sanoo.

Hirven mukaan on todennäköistä, ettei päätarkoitus edes ole luotonanto.

– Siinä varmasti laajemmalti kokeillaan kiinnostusta, jotta myöhemmin voidaan räätälöidä lähestymistä.

Sivuilta ei käynyt ilmi edes se, kuka lainan myöntää ja mihin tarkoitukseen. Päätarkoitus näyttää olevan kerätä tietoja.

– Seuraava asetelma olisi varmasti ollut, että kerro tilitietosi, jotta voimme lähettää sinulle luoton. Sitä kautta tulee mieleen rahanpesutarkoitukset. Se on yksi vaihtoehto.

Erilainen tietojen urkkiminen on yleistynyt viime aikoina. Hirven mukaan viime viikolla tuli viestejä Euro Imperial HR Departmentista, joka tarjosi työpaikkoja. Tämäntyyppisissä kyse voi olla niin ikään rahanpesusta.

– Suomalaisia värvätään hienoilla nimikkeillä töihin ja tarkoituksena on vain saada heidän pankkiyhteytensä ja tilitietonsa. Työ käsittäisi sen, että annetaan oma tilinumero käyttöön ja he siirtäisivät tilille tulleita rahoja eteenpäin tiettyihin osoitteisiin 2000-3000 euron kuukausikorvauksella. Työ on korvaukseen nähden aika houkuttelevassa suhteessa.

Jos tällaisen "työn" ottaa vastaan, voi syyllistyä Hirven mukaan rikollisen rahan häivyttämiseen.

– Joka lähtee tuollaiseen mukaan, pitäisi olla tietoinen siitä, että toiminta on jollain tavalla hämärää. Vähintäänkin varojen alkuperää pitäisi kysellä.

Myös pankin pitäisi herätä, jos asiakkaan tilivirrat muuttuvat radikaalisti.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    4. 4

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    5. 5

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    6. 6

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    7. 7

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    8. 8

      Miljoonahankkeen neuvonantaja paljastaa 5 vinkkiä menestykseen

    9. 9

      Googlen autoprojekti kompastui erikoiseen ongelmaan

    10. 10

      Haluaisitko asuntolainan jopa 45 vuodeksi? Viranomainen varoittaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    7. 7

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    8. 8

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    9. 9

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    10. 10

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    10. 10

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    11. Näytä lisää