Pelikonsolien kisa kuumenee

Pelikonsolien markkinat saavat uutta vauhtia nyt, kun sekä Nintendon että Sonyn uutuudet ovat tulossa markkinoille. Nintendon Wii-konsoli lanseerataan Suomessa 8. joulukuuta. Sitä sekä maaliskuussa myyntiin tulevaa Playstation 3 -konsolia on varattu ennakkoon tuhatkunta.
Nintendoa maahan tuovan AMOn tuotepäällikkö Minna Kaivola kertoo Wiin kiinnostaneen suuresti.

– Sen tiedämme jo, ettemme pysty kaikkea kysyntää tyydyttämään, Kaivola kertoo.

Uuden Playstationin Euroopan-lanseeraus siirtyi marraskuulta maaliskuulle teknisten ongelmien vuoksi. Kaupallinen johtaja Vesa Artman Playstationia edustavasta Nordisk Filmistä kertoo, että Playstation 3:n ennakkomyynti pääsi Suomessakin hyvään vauhtiin ennen syyskuuta, jolloin tuli tieto konsolin viivästymisestä.

– Siihen tuli notkahdus, kun julkaisu siirtyi, mutta nyt on palattu normaalitasolle, Artman kertoo.

Playstation 3:n jääminen pois joulumarkkinoilta ei huolestuta Artmania, sillä hänen mukaansa alkuvaiheessa uuden konsolin ostavat lähinnä ”hardcore”-pelaajat.

– Kamppailu alkaa vasta, kun aletaan laajeta massamarkkinoille. Uskoisin, että joulu 2007 antaa ensimmäistä osviittaa.

Minna Kaivola uskoo, että Nintendon uutuus leviää massamarkkinoille heti.

– Ihan tavallisilta kuluttajilta on tullut jo toimistolle suoraan soittoja, ja harvemmin soittoja tulee meille saakka.

Wiin käyttäjiksi tavoitellaan sellaisiakin, jotka eivät ole aiemmin pelanneet konsolipelejä, esimerkiksi perheen vanhempia.

Konsolien hinnoissa on suuri hajonta. Wii maksaa 269 euroa, kun taas Playstation 3:n hinta asettunee Artmanin mukaan 650–700 euron haarukkaan. Lopullista myyntihintaa ei vielä ole lyöty lukkoon.

Playstation 3:n tulo kauppojen hyllyille on tässä kuussa kerännyt pitkiä jonoja Japanissa ja Yhdysvalloissa. Artmanin mukaan niukkuus johtuu siitä, ettei konsoleja tehdä varastoon.

– Konsoli julkaistaan silloin, kun niitä on sopiva määrä, jolla pystytään tyydyttämään alkukysyntää. Tuotantolinja tuottaa tietyn määrän koneita viikossa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    2. 2

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    3. 3

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    4. 4

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    5. 5

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    6. 6

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    7. 7

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    8. 8

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    9. 9

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    10. 10

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    2. 2

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    3. 3

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    4. 4

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    5. 5

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    6. 6

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    9. 9

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    10. 10

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    7. 7

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    8. 8

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    9. 9

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    10. 10

      Sähköyhtiö kuivasi järven – jopa kaksi miljoonaa kalaa kuoli

    11. Näytä lisää