Valvontakampanja löysi puutteita kytkymainonnasta

3G-kytkytarjouksia mainostetaan osittain puutteellisin hintatiedoin, Kuluttajavirasto kertoo. Asia selvisi lääninhallitusten ja kuluttaja-asiamiehen yhteisessä valvontakampanjassa, jossa tarkastettiin syys- ja lokakuun vaihteessa alue- ja paikallislehdissä julkaistuja kytkytarjousmainoksia. Valvontakampanja järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa.


Yrityksen on kerrottava markkinoinnissaan paitsi kytkytarjouksen hintatiedot, myös se, mitä puhelin ja liittymä maksaisivat erikseen hankittuna. Selvät hintatiedot ovat kuluttajalle tärkeitä. Kustannusten vertailu on hänelle vaikeampaa silloin, kun liittymä ja puhelin myydään yhdessä kuin jos hän hankkisi ne erikseen, virasto tähdentää.

Kampanjassa tarkastettiin yhteensä 356 mainosta. Mainosten yleisimmät puutteet koskivat sitä, että niissä ei kerrottu kytkypaketin vähimmäiskokonaishintaa, tarjouksen arvoa tai kytkykauppaan liittyvien lisäkustannusten kokonaismäärää.

Lisäksi suuressa osassa mainoksia ei mainittu, mitkä ovat markkinoitua liittymää vastaavan liittymän vähimmäiskäyttökustannukset, jos sen avaisi erikseen. Myös puhelu-, tekstiviesti- ja tiedonsiirtomaksut sekä puhelimen hinta erikseen hankittaessa puuttuivat osasta mainoksia.

90 huomautuskirjettä

Lääninhallitukset lähettivät markkinoinnin puutteista yhteensä 90 huomautuskirjettä. Yhdessä kirjeessä saatettiin huomauttaa useammasta eri puutteesta tai mainoksesta. Toisaalta tarkastettavien mainosten joukossa oli myös useamman yrityksen yhteismainoksia, jolloin yhdestä puutteellisesta mainoksesta huomautettiin useampaa yritystä.

Kuluttajavirasto edellyttää, että teleala kiinnittää huomiota markkinoinnissa todettuihin puutteisiin ja huolehtii siitä, että mainoksista ei synny harhaanjohtavaa kuvaa tarjouksen ehdoista ja kokonaiskustannuksista.

Mainoksissa ei esimerkiksi ole aina kerrottu sitä, että 3G-verkon kuuluvuusalue ei vielä kata koko maata, jolloin palvelut eivät myöskään toimi kaikkialla.

Kuluttajavirasto on huolissaan myös siitä, että kytkyliittymiin ei tällä hetkellä välttämättä saa saldorajoitusta. Tämä on erityisen ongelmallista liittymiä käyttävien alaikäisten kannalta.

Kuluttajan kannattaa kytkytarjouksia arvioidessaan ensin miettiä, mikä vaihtoehto vastaa parhaiten hänen omia käyttötarpeitaan ja onko uusista palveluista hänelle todellista hyötyä.

Erityisesti on hyvä muistaa, että kytkykaupassa sitoudutaan määräaikaiseen sopimukseen jopa kahdeksi vuodeksi, Kuluttajavirasto muistuttaa. Sopimuksen voi irtisanoa vain laissa määritellyissä erityistilanteissa. Lisäksi operaattori saa lukita puhelimen niin, että asiakas ei voi ottaa siihen käyttöön jonkin toisen operaattorin liittymää.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    3. 3

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    4. 4

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    5. 5

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    6. 6

      Eduskunta äänestää tänään Bernerin luottamuksesta

    7. 7

      Liki 4 miljardia euroa 2 vuodessa – ennätysmäärä rahaa virtasi Kiinasta Suomeen

    8. 8

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    9. 9

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    10. 10

      220 000 jäsenen ammattiliitto JHL haluaa jäsenilleen palkankorotuksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    6. 6

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    7. 7

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    8. 8

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    9. 9

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    10. 10

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää