Valikko

Nuoren naisen bisnesidea johti vankeustuomioon

Itäeurooppalaisten opiskelijoiden huijausjupakka toi 23-vuotiaalle naiselle ehdollista vankeutta. Helsingin käräjäoikeus langetti espoolaiselle keskiviikkona kolmen kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen työnvälitysrikoksesta, markkinointirikoksesta ja yllytyksestä kiskonnantapaiseen työsyrjintään.
Jutussa on kyse työharjoitteluihin ja vaihto-ohjelmiin erikoistuneesta yrityksestä, jonka nainen perusti vuonna 2002. Yritys asetettiin konkurssiin tämän vuoden kevättalvella.


Yritys järjesteli toissa vuonna muun muassa bulgarialaisia ja latvialaisia korkeakouluopiskelijoita kesäharjoittelijoiksi Suomeen. Syyttäjän mukaan opiskelijat joutuivat erittäin huonosti palkattuihin töihin. Työt eivät useinkaan liittyneet opiskelijoiden aloihin.


Nainen markkinoi suomalaisille yrityksille, että ulkomaalaisille opiskelijoille tuli maksaa työstä ainoastaan 510 euron kuukausipalkkaa, koska kysymys ei ollut työsuhteesta vaan opiskeluun liittyvästä työharjoittelusta. Todellisuudessa peruskuukausipalkan olisi tullut olla pääsääntöisesti noin 1 100–1 500 euroa kuukaudessa.


Ulkomaalaiset työskentelivät ilman vaadittavia lupia.
   

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    3. 3

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    4. 4

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    5. 5

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    6. 6

      EU-komissio: Facebook, Twitter ja Google karsivat vihapuhetta liian hitaasti

    7. 7

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    8. 8

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    9. 9

      Italian presidentti pyysi Renziä lykkäämään eroanomustaan

    10. 10

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    6. 6

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    7. 7

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    8. 8

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    9. 9

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    10. 10

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää