Valikko

Musta perjantai ratkaisee joulukaupan

Amerikkalaiset kauppiaat odottavat hermoistuneina perjantaita. Tuolloin on niin sanottu musta perjantai, pitkään kiitospäiväviikonloppuun sisältyvä vapaapäiväperjantai, joka aloittaa virallisesti joulukaupan.
Monet yhdysvaltalaiskauppiaat ovatkin varustautuneet varaslähdöllä kovaan kisaan kuluttajien sieluista.

Osa kaupoista avaa ovensa heti puolenyön jälkeen ja paikalle vaivautuvia odottavat muhkeat alennukset.

Maailman suurin kauppaketju, halpatavaratalo Wal-Mart aloitti omasta puolestaan jo viikkoja sitten pudottamalla reilusti tiettyjen lelujen ja pienelektroniikan hintoja. Se aloittikin varsinaisen hintasodan, sillä Target ja muut suuret ketjut ovat vannoneet vastaiskuja Wal-Martin alennuksille.

Hintasotaa odotetaan myös pienelektroniikan kohdalla Best Buy ja Circuit City-ketjujen välillä.

Joulun lahjahiteiksi on ennustettu Sonyn Playstation 3:n ja Nintendon Wii-pelijärjestelmien lisäksi vanhaa kunnon Barbieta ja digikameraa.

Vaatteet ovat myös pinnalla lahjalistalla, uuden muodin mukaisten tunikapuseroiden uskotaan menevän kuin kuumille kiville.

Kauppiaiden mukaan viime aikoina kengät ovat olleet yllättävän suosittu lahjaostos. Varsinkin nyt, kun saappaat ovat muotia, niin niitä ostetaan myös joululahjoiksi.

The National Retail Federation on ennustanut joulukaupan kasvuksi tänä vuonna vaisut viisi prosenttia, viime kaudella luku oli 6,1 prosenttia. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että jokaisen kuluttajan ennustetaan kuluttavan joulun aikana 632 euroa viime vuoden 590 euron sijasta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    2. 2

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    3. 3

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    4. 4

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    5. 5

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    6. 6

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    7. 7

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    8. 8

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    9. 9

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    10. 10

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    6. 6

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    7. 7

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    8. 8

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    9. 9

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    10. 10

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää