Valikko

Aikuiset istutetaan peruskouluun

Aikuiset istutetaan jatkossa peruskouluun, mikäli työryhmän ehdotukset menevät läpi. Aikuiskoulutusta pohtinut työryhmä näet ehdottaa, että aikuisopetukseen lisättäisiin mahdollisuus suorittaa perusopetuksen vuosiluokat 1-6 eli ala-aste sekä perusopetuksen jälkeinen kymppiluokka.
Uudistuksella halutaan parantaa erityisesti maahanmuuttajien, romanien ja vankien asemaa luomalla heille mahdollisuuksia osallistua aikuisten perusopetukseen ja lukiokoulutukseen.

Työryhmän mielestä myös muuten kuin opintosuorituksina hankittu osaaminen tulisi tunnustettaa aiempaa laajemmin lukiokoulutuksesta.

– Näin aikuiset voisivat hyödyntää muualla hankkimaansa osaamista opinnoissaan, työryhmä toteaa. Se esittää lisäksi opintotukioikeuden laajentamista aikuisten lukiokoulutukseen.

Aikuisten perusopetuksen ja lukiokoulutuksen kehittämistä pohtinut työryhmä luovutti muistionsa opetusministeri Antti Kalliomäelle (sd.) perjantaina.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    3. 3

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    6. 6

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    7. 7

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    8. 8

      Italian presidentti pyysi Renziä lykkäämään eroanomustaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    4. 4

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    5. 5

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    6. 6

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    7. 7

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    8. 8

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    9. 9

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    10. 10

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    3. 3

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää