Valikko

Virtuaaliyliopistoa arvioidaan kriittisesti

Suomessa vuosina 2001 - 2006 opetusministeriön rahoituksella toteutetusta virtuaaliyliopistotoiminnasta tehdään ulkopuolinen arviointi, Tampereen yliopisto tiedottaa. Arvioinnilla halutaan luoda pohjaa tieto- ja viestintätekniikan kehittämiselle myös jatkossa Suomen yliopistoissa.
Koulutuksen ja tutkimuksen tietostrategiaan perustuen opetusministeriö on rahoittanut virtuaaliyliopistohankkeita vuodesta 2001 lähtien. Toinen hankerahoituskausi on päättymässä tämän vuoden lopussa.

Opetusministeriö on tilannut ulkopuolisen arvioinnin tarkastelemaan toteutunutta toimintaa. Ministeriössä mietitään parhaillaan, miten toimintaa voidaan kehittää edelleen. Nyt alkavalla arvioinnilla halutaan antaa vahvempaa pohjaa tulevaisuuden suunnittelua varten.

- Viimeisen kuuden vuoden aikana yliopistoissa tehdyn työn ja siinä saavutettujen tulosten arviointi auttaa ministeriötä analysoimaan verkostotoiminnan ja sen rahoituksen merkitystä tieto- ja viestintätekniikan käytölle niin opetuksessa kuin tukipalveluissa, sanoo opetusneuvos Marja Kylämä opetusministeriöstä.

Arvioinnin toteuttavat Tampereen yliopiston johtamistieteiden laitoksen Higher Education Group (HEG) sekä Lapin yliopiston yhteiskuntatutkimuksen laitoksen hallinnon ja johtamisen informaatioteknologian tutkimusryhmä.

- Arvioinnin tärkein tavoite on toiminnan kehittäminen. Erityisinä kohteina arvioinnissa on toimintamallien muutos, tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön edistäminen yliopistoissa ja toimintojen vakiintuminen, kertoo arvioinnin toteutuksesta vastaava tutkimusjohtaja Timo Aarrevaara Tampereen yliopiston Higher Education Groupista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    2. 2

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    3. 3

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    4. 4

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    5. 5

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    6. 6

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    7. 7

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      Pankin vaihtaminen helpottuu: pankki ilmoittaa uudet tiedot puolestasi

    10. 10

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    4. 4

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    5. 5

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    6. 6

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    7. 7

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    8. 8

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    9. 9

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    10. 10

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää