Lämmin syksy tuo miljoonasäästöt

Leuto ja sumppuinen syksy tuo tuntuvat säästöt yritysten ja taloyhtiöiden energiakuluihin. Syyskeleistä hyötyvät myös rakennusala ja videovuokraamot.
Hiihtokeskukset  ja matkailualan yrittäjät ovat mananneet syksyn sumppuisia sadesäitä. Monella muulla toimialalla lämpimät kelit ovat sataneet euroja suoraan laareihin joko lisämyyntinä tai säästöinä.

Yksi suurimmista hyötyjistä on puutarha-ala, jossa kasvihuoneiden lämmityskulut ovat selkeästi suurin yksittäinen menoerä.

–Lämmityskulut ovat pudonneet puoleen normaalista, kertoo helsinkiläispuutarhuri Arto Partanen.

Sumppuisten kelien kääntöpuolena on hänen mukaansa nihkeästi sujunut joulukukkakauppa, jossa ruuhkat näyttävät jäävän ensi viikolle.

Taimistoviljelijät ry:n puheenjohtajan Jyri Uimosen mukaan lämpimistä keleistä ovat hyötyneet myös taimitarhat. Viher- ja ympäristörakentaminen näet jatkuu monilla paikkakunnilla, vaikka lokakuun lopun ”minitalvi” katkaisikin osan töistä.

Plussa kirjataan plussaa myös rakennustyömailla, sillä pakkasten takia ei ole tarvinnut vielä pysäyttää kertaakaan töitä.

–Aikataulut ovat pitäneet hyvin, kun lumitöitä ei ole tarvinnut tehdä, sanoo Rakennusteollisuus RT:n aluepäällikkö Hannu J. Mäkinen.

Kuljetusyrittäjätkin kehuvat leutoja ja lumettomia kelejä. Polttoainekulut ovat pienemmät, kun dieselmoottoreita ei tarvitse käyttää pakkasessa.

Suomen kuljetus- ja logistiikka ry SKALin  logistiikkapäällikkö Markku Maukonen muistuttaa polttoainetta säästyvän myös normaalissa maantieajossa, kun loska ei ole jarruttamassa renkaiden edessä. Sulat päätiet ovat lisäksi helpottaneet aikataulujen pitoa.

Suurinta kiusaa pakkasten puute on tehnyt puukuljetuksille, kun metsäautotiet ovat pehmenneet osin ajokelvottomiksi. Kelirikkokausi on kiusannut myös maatilojen maito- ja eläinkuljetuksia.

–Jos pakkasia ei ala tulla, niin kohta metsiin uppoavat metsäkoneetkin. Silloin loppuvat puukuljetukset, Maukonen muistuttaa.

Kärsijöihin kuuluvat myös lämmitysöljyä kuskaavat yrittäjät, kun omakotiasukkaat ja yritykset eivät ole tilanneetkaan vielä tankkien täyttöä.

Kaupungeissa hyötyjiin kuuluvat paitsi kauppakeskukset myös muun muassa elokuvateatterit, kuntosalit ja muut harrastepaikat. Kun ulkoilukelejä ei ole, siirrytään sisätiloihin.

Sohvaperunatkin ovat sumppuisina viikonloppuina aktivoituneet. Makuuni-videovuokraamoketjun toimitusjohtajan Joakim Horsman mukaan heillä on ollut hiljaisen hellekesän jälkeen kiireinen ja hyvä syksy.

Taloyhtiöissä säästöä kertyy lähinnä energiakuluissa. Kiinteistönhoidossa säästöt eivät välttämättä näy lainkaan asukkaille asti. Alalla näet suositaan kiinteitä vuosisopimuksia, joissa aurauksesta maksetaan tuli lunta tai ei.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    2. 2

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    3. 3

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    4. 4

      Finlaysonin toimitusjohtajan Trump-boikotissa selvät ehdot: ”En tietenkään sulje pois bisnesmahdollisuuksia”

    5. 5

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    6. 6

      Verottaja töppäsi – liikkeellä aiheettomia karhukirjeitä

    7. 7

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    8. 8

      Varoitus terveyssovelluksista – ”Osa kehittäjistä kuin käärmeöljykauppiaita”

    9. 9

      Eläkettä voi nyt nostaa jo ennen eläkeikää – katso laskelmat, kannattaako se vai ei

    10. 10

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    2. 2

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    3. 3

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    4. 4

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    7. 7

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    8. 8

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    9. 9

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    10. 10

      Eläkettä voi nyt nostaa jo ennen eläkeikää – katso laskelmat, kannattaako se vai ei

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää