Valikko

Esson jakajat povaavat pudotuspeliä

S-ryhmä ja St1 pilkkovat Esson. Viime viikolla Esson ostosta kertonut SOK myy osia Esson liiketoiminnasta edelleen St1:lle. St1 saa sekä huoltoasemia että esimerkiksi ilmailua palvelevan toiminnan.
Ne osat, joita SOK ei Essosta itse pidä, se myy edelleen Mika Anttosen perustamalle St1 Holding -yhtiölle.

St1 saa osan Esson huoltamoverkostosta, teollisuusmyynnin, Esso Lämpöpalvelun ja nestekaasun täyttölaitoksen sekä ilmailua palvelevan liiketoiminnan.

St1 tarjoaa Esso-ketjun kauppiaille mahdollisuutta siirtyä St1:n lipun alle. Osa siirtyisi ABC-ketjuun.

Omaan palettiinsa sopivat osat SOK siirtää ryhmän osuuskaupoille sekä bensiininhankintayhtiölleen North European Oil Tradelle. Hankintayhtiö palvelee sekä S-ryhmän ABC-ketjua että St1-ketjua.

SOK kertoi viime viikolla, että se ostaa Suomen Esson.

SOK:n ja St1:n kaupan ehto on, että kilpailuviranomaiset hyväksyvät ensin SOK:n Esso-oston ja sitten maanantaina julkistetut jatkokaupat.

SOK julkistaa suunnitelmansa Esso-huoltoasemien liittämisestä omaan verkostoonsa viranomaisten hyväksynnän jälkeen.

Kumpikin osapuoli vakuuttaa, että Esson nykyisen henkilöstön työpaikat pyritään turvaamaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    3. 3

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    4. 4

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    5. 5

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    6. 6

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    7. 7

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    8. 8

      Ferrari takoi uudet pohjat Milanossa

    9. 9

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    10. 10

      Bensankulutus: Vuosikausien kasvu voi tyssätä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    3. 3

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    4. 4

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    5. 5

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    6. 6

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    9. 9

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    10. 10

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää