Valikko

Tunnettuja nettiajan veteraaneja syytettyjen penkillä

Oikeudenkäynti internetoperaattori Jippiin entisen johdon epäillyistä pörssirikoksista alkoi keskiviikkona aamulla Helsingin käräjäoikeudessa.
Syyttäjä on haastanut oikeuteen yhteensä 16 entistä jippiiläistä.

Johtajia epäillään muun muassa törkeästä sisäpiiritiedon väärinkäytöstä, törkeästä kurssin vääristämisestä ja arvopaperimarkkinoita koskevasta tiedottamisrikoksesta vuonna 2001.

Haasteen saaneita tunnettuja Jippiin hallituksen ex-jäseniä ovat tietotekniikan kirjoistaan tunnettu Petteri Järvinen ja aikanaan Teknillisen korkeakoulun tietotekniikan professorina toiminut Arto Karila.

Syytteen on saanut muiden muassa Jippiin toimitusjohtajana syksyyn 2001 toiminut Harri Johannesdahl.

Syytteessä on myös Harri Aho. Hän erosi Suomen Terveystalon toimitusjohtajan toimesta syytteen saatuaan. Hän oli vuosina 2000-2001 Jippii Groupin varatoimitusjohtaja.

STT:n mukaan julkisuuteen annetuista tiedoista ei käy ilmi, kuka syytetyistä joutuu vastaamaan mihinkin syyttäjän vaatimukseen. Haastehakemus tulee julkiseksi, kun oikeudenkäynti alkaa.

Myös Jippii eli nykyinen Saunalahti on haastettu oikeuteen. Elisan omistamalle yhtiölle syyttäjä vaatii 800 000 euron sakkoa epäillystä arvopaperimarkkinarikoksesta. Elisan johtajan Matti Vikkulan mukaan operaattori aikoo varautua mahdollisiin sakkoihin toisen vuosineljänneksen talouskatsauksessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    2. 2

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    3. 3

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    4. 4

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    5. 5

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    6. 6

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    7. 7

      Ekonomisti Trumpin ministerivalinnoista: Kokemusta pääasiassa katsomosta huutelusta

    8. 8

      Lukoil-johtaja: Venäjä päättää öljyleikkauksista ensi viikolla

    9. 9

      Suomi altavastaajana – roaming-neuvotteluissa alkaa ratkaiseva vääntö

    10. 10

      Sato myi lähes 300 vuokra-asuntoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    2. 2

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    3. 3

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    4. 4

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    5. 5

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    6. 6

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      8 vinkkiä – näin nobelisti kääntäisi Suomen talouden nousuun

    9. 9

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    10. 10

      Hurja osakeralli sulki trollien suut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Pankkitili suljettiin yllättäen – yrittäjän bisnes loppui kuin seinään

    7. 7

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    8. 8

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    9. 9

      Satolla rutkasti asuntoja tyhjillään – vuokrasta voi saada alennusta: ”Ei tarvinnut edes neuvotella”

    10. 10

      Kommentti: Mikä asuntopula? Asuntoja makuutetaan tyhjillään – ja siihen on syynsä

    11. Näytä lisää